ICT-palvelujen tuotteistaminen
9-10.3.2010, Helsinki
Tausta
Kaikki puhuvat tuotteistamisesta mutta vasta harvat osaavat sitä hyvin.
Tämä valmennus antaa oivan lähtöpisteen tuotteistustyöllesi ja tuo käytännössä toimivia ratkaisuja arjen tuotteistushaasteisiin.
Etenkin asiantuntijapalveluiden tuottajista moni kokee, että palvelun sisällön ja toimitustavan kehittämiseen tehdyt mittavatkin uhraukset valuvat hukkaan kun ostamisesta on tehty liian vaikeaa. Miten konkretisoin palvelulupauksen ja havainnollistan palvelun hyödyt? Millä tavoin asiakastarpeiden pitäisi ohjata tuotteistusta? Mitä erilaisia ansaintamalleja olisi voisi käyttää?
Alati muuttuva markkina- ja toimintaympäristö tekee monesta aiemmin niin järkevästä ja hyödyllisestä palvelusta vaikean myydä tai kuluttaa.
Kilpailijoiden ratkaisut ovat tuotteistettuja ja oma palvelu tuntuu jäävän aina jalkoihin. Millainen on myyvä palvelulupaus tai millainen on myyvä ja toimiva palvelukohtaaminen? Miten muuttaisin laskuttamattoman osaamisen laskutettavaksi palvelutuotteeksi? Vain hyvin tuotteistetusta palvelusta on mahdollista kehittyä haluttu merkkituote.
Palvelun tuotanto on toisinaan yhtä tervaa. Resursseista on aina pula tai ne ovat vähintäänkin väärässä paikassa.
Voiko palvelutuotantoa vakioida niin että palvelun toistettavuus paranee? Voiko palvelukokemuksenkin vakioida? Voisiko palvelua parantaa samalla kun parantaa palvelutuotannon kannattavuutta? Mikä tahansa palvelu voi näyttää tuotteelta mutta vain aito palvelutuote tuo kunnon katetta.
Hyvät ja jalot tavoitteet jäävät tyhjiksi jos ne eivät johda toimintaan.
Millainen olisi järkevä tuotteistusprojekti? Tarvitaanko edes projektia vai voisiko sen tehdä kevyemminkin? Pitäisikö asiakas ottaa mukaan?
Miten muut ovat onnistuneet? Valmennus valottaa monin esimerkein käytännön kokemuksia monista onnistuneista ja ehkäpä parista vähemmän onnistuneestakin tuotteistusprojekteista.
Vähän teoriaa, paljon käytäntöä ja esimerkkejä. Paljon harjoituksia jotka kaikki niin halutessasi vievät omaa palveluasi pitkän askeleen kohti aitoa palvelutuotetta.
Valmennuksen vetäjän menneisyyttä kuvaa pitkä kansainvälinen kokemus tuotekehityksen, markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittämisen parissa.
Nykyisyyttä edustaa hänen jo kohta vuosikymmenen toiminut ja palveluliiketoiminnan uudistamiseen ja palvelusuunnitteluun (Service Design and Engineering) erikoistunut yrityksensä, Rekola Design Oy.
Niin, ja siinä sivussa hän on ollut kätilöimässä yli 250 palvelutuotteen syntyä.
Tavoite
Olemme koostaneet palvelujen tuotteistamisesta valmennuksen, jossa luentojen kautta valotetaan aina kerrallaan yhtä palvelun tuotteistamistyön aluetta. Luennot selittävät taustalla olevat teoriat ja käyvät läpi käytännön työkaluja, joita sovelletaan pienryhmätyöskentelyssä. Lopputuloksena tehtävistä jää kullekin osallistujalle malli palvelutuotteen kuvauksesta ja tuotteistamisprojektista.
Kohderyhmä
Tuotepäälliköt ja tuotevastaavat, palvelupälliköt ja pavelutuotannosta vastaavat, tuotekehityspäälliköt, laatupäälliköt sekä muut aiheesta kiinnostuneet
Share on Facebook
Kesto
2
Hinta
1290 € + alv. Koulutuskortilla osallistuvilta veloitamme 2 korttipäivää.
tiistai 9.3. Klo 8.30 Ilmoittautuminen ja aamiainen Klo 9.00 Yleiskuva palvelujen tuotteistamisesta Tuotteistamisen perusteet ja hyödyt Tuotteistaminen käytännön työnä Asiakastarve tuotteistamista ohjaamassa Viestin konkretisointi ja prosessin vakiointi Tehtävien purku ja Q&A Klo 16.15 Päivä päättyy |
keskiviikko 10.3. Klo 8.30 Aamiainen Klo 9.00 Palvelutuotteistuksen erityisalueita Asiantuntijapalveluiden tuotteistus Hinnoittelu ja ansaintamallit Palvelusopimukset ja -suhteet Tuotteistamistyön organisointi Tehtävien purku ja Q&A Klo 16.00 Valmennus päättyy |