Menestyvä liiketoiminta edellyttää vahvaa ja ajantasaista osaamista. Kun markkinat muuttuvat, yritysten on uudistuttava. Yhä keskeisempiä menestystekijöitä ovat jatkuva toimintaprosessien kehittäminen ja osaamisen vahvistaminen. Liiketoiminnan tarpeista lähtevä ja toimintaprosessien tehostamiseen tähtäävä kehitysohjelma varmistaa, että henkilöstön osaamista ja tietojärjestelmien mahdollisuuksia hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Riippumattomana koulutuskumppanina Tieturi auttaa yrityksiä luomaan kehitysohjelmia, asettamaan niille selkeät ja mitattavat tavoitteet sekä toteuttamaan ohjelmat useissa eri maissa. Tieturi on Pohjoismaiden suurin tietotekniikan ja projektijohtamisen koulutusyritys. Tieturi tukee asiakkaidensa liiketoimintaa kehittämällä niiden tietoteknistä osaamista ja auttamalla niitä nostamaan tuottavuuttaan. Tavoitteena on siirtää asiakkaille tietoa ja taitoja sekä synnyttää uusia ideoita liiketoiminnan kehittämiseksi ja henkilökunnan osaamisen parantamiseksi. Tieturin toiminnan kulmakiviä ovat tekninen ja pedagoginen edelläkävijyys sekä pitkäjänteinen kumppanuus asiakkaiden kanssa. Tieturi on alansa tunnetuin ja monipuolisin toimija Suomessa, ja sen kouluttajat ovat ammattitaidoltaan omien erikoisalueidensa huippuja. | |
Vuonna 1983 toimintansa aloittanut Tieturi on noin 19 miljoonan euron liikevaihdollaan kaksi kertaa lähintä kilpailijaansa suurempi. Tieturi-konsernin asiakkaita Suomessa, Ruotsissa ja Virossa ovat mm. ABB, Elisa, Ericsson, Fujitsu Services, Kansaneläkelaitos, Logica, Microsoft, Nokia, TeliaSonera ja TietoEnator.
Tieturin palveluksessa on yhteensä noin 140 henkilöä Helsingin pääkonttorissa, Tampereella ja Turussa sekä Ruotsin Informator AB -tytäryhtiössä. Tavoitteena on jatkaa kasvua Suomessa ja lähialueilla.