|
Lehdistötiedote 8.12.2008 - Tieturi avaa jakelutien Baltian koulutusmarkkinoille
IT Koolituskeskuksen toimitusjohtaja Marve Millendin mukaan Tieturin palvelu tarjoaa heille nopean, helpon ja joustavan tavan ottaa käyttöönsä verkkokoulutusten vetämiseen tarkoitettu järjestelmä ensimmäisenä Baltiassa. Hän uskoo, että tämä on iso askel koulutusalalle Virossa ja koko Baltiassa.
”Ajoituksemme on erittäin hyvä, koska myös Baltiaa on kohdannut taantuma ja verkkokoulutuksen ratkaisut ovat yrityksille taloudellinen tapa kouluttaa henkilöstöään joustavasti, mutta kuitenkin syvällisesti. Tarkoituksemme on tarjota heti vuoden 2009 alussa verkkokoulutuksen ratkaisuja erityisesti julkishallinnon organisaatioille ja niille yrityksille, jotka ovat näitä palveluja jo kaivanneet.”
Tieturin iisi eli osaamisen kehittämisen kokonaisratkaisu on pedagoginen konsepti, jossa lähi- ja verkko-opetusten yhdistelmillä saadaan kullekin asiakkaalle parhaiten soveltuva koulutus. Verkko-opetus on pääsääntöisesti ohjattua. Järjestelmä tarjoaa kurssilaiselle, ohjaajalle, kurssin tekijälle, koulutusten hallinnoijalle ja henkilöstön osaamisen kehittämisestä vastaavalle henkilölle valmiit työvälineet koulutusprosessin läpivientiin.
”Tieturin meille tarjoama ratkaisu vähentää IT-pääkäyttäjien työmäärää ja voimme itse keskittyä omaan liiketoimintaamme. Järjestelmää kehitetään jatkuvasti ja sen uudet versiot ovat käytössämme välittömästi. Maksamme ainoastaan käyttämästämme palvelusta eli meidän ei tarvitse investoida laiteympäristöön tai lisensseihin erikseen. Ohjelmistot eivät myöskään ole rasittamassa tasetta, vaan näkyvät kuluina tuloslaskelmassa”, Millend perustelee.
Tieturin Blended Learning -järjestelmistä ja -ratkaisuista vastaavan johtaja Arja Sipolan mukaan iisi-koulutuskonsepti on helppo lokalisoida ja ottaa käyttöön missä maassa tahansa. Sipolan mukaan kyseessä on siis täysin valmis vientituote.
iisi-konsepti sisältää toisiinsa täydellisesti synkronoidut IT-loppukäyttäjän tukikirjat ja valmiit verkkokurssisisällöt, jotka toimivat niin ohjattuina kuin itseopiskeluna. Lisäksi konsepti kattaa osaamiskartoitukset, joilla saadaan nopeasti selville niin kehittämistarpeet kuin osaamisvajeet. Konseptin piirissä on jo yli 30 000 käyttäjää Suomessa ja Ruotsissa.
”Tarkoituksenamme on kehittää yhdessä IT Koolituskeskuksen kanssa koulutustarjontaamme siten, että se vastaa myös yhteisten asiakkaidemme tarpeita. Yhteistyömme IT Koolituskeskuksen kanssa alkaa ajankohtaisella Just in Time -muodossa olevalla MS Office 2007 -siirtymäkoulutuksella. Tässä koulutus limitetään työhön eli se tukee uuden ohjelmaversion käyttäjää juuri silloin kun hän tukea tarvitsee. Kurssi soveltuu myös täydentäväksi tueksi lähiopetuksen jälkeen, koska käyttäjät tulevat tarvitsemaan tukea pitkällä aikavälillä”, Sipola toteaa.
|
||