Tieturi – luotettava koulutuskumppanisi

Pitkä kokemus, ajanhermolla pysyminen ja lukuisilta toimialoilta oleva asiakaskuntamme antavat meille loistavan näkemyksen siitä, millaiset ratkaisut toimivat ja miten voimme auttaa teitä kasvamaan koko potentiaaliinne.

Työelämä muuttuu yhä kiihtyvällä tahdilla, joten on tärkeää huolehtia sekä yksilöiden että koko organisaation kyvystä pysyä mukana kehityksessä. Omien taitojen ja organisaation prosessien kehittäminen ovat avainasemassa siinä, että muutoksessa selviää voittajana.

Luotettava ja ammattitaitoinen koulutuskumppani tukee organisaationne kehittymistä monipuolisesti ja tarpeidenne mukaisesti. Onpa tavoitteenanne luoda uusia toimintatapoja, syventää oman erikoisalan osaamista tai laajentaa osaamispohjaa, tuemme toiminnan kehittämisessä sekä urapolkujen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Yhdessä parhaisiin tuloksiin

Tiedämme, että parhaisiin tuloksiin päästään avoimella ja luottamuksellisella yhteistyöllä. Pohdimme kanssasi, mihin suuntaan organisaatiossanne halutaan kehittyä ja mitkä ovat parhaat työkalut tavoitteen saavuttamiseen. Mitä osaamista organisaatiossa tarvitaan? Mitkä taidot lisäävät henkilöstön työviihtyvyyttä? Kannattaisiko osaamisenne todistaa sertifikaatein? Näihin ja muihin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiä mietimme vastauksia kanssasi.

Voit luottaa siihen, että pistämme itsemme peliin ja löydämme tarpeisiisi sopivat ratkaisut. Onpa tarvitsemanne koulutus tunnin tai viikon, varmistamme, että se tukee tavoitteitanne. Valitsemme laajasta valikoimastamme tarpeisiinne sopivimmat koulutukset ja parhaat kouluttajat. Sitoudumme jatkuvaan kehittämiseen, joten seuraamme koulutuksen tehoa ja varmistamme onnistumisenne.

Koulutuskumppani, jolla on kokemusta ja näkemystä

Olemme kouluttaneet IT-osaajia ATK:n syntyajoista läpi 90-luvun IT-buumin ja nykyisen digitaalisen mullistuksen. Yhdessä laajan ja ammattitaitoisen kouluttajaverkostomme kanssa seuraamme ICT-alan kehitystä ja varmistamme, että koulutuksemme vastaavat myös tulevaisuuden tarpeisiin.

Pitkä kokemus, ajanhermolla pysyminen ja lukuisilta toimialoilta oleva asiakaskuntamme antavat meille loistavan näkemyksen siitä, millaiset ratkaisut toimivat ja miten voimme auttaa teitä kasvamaan koko potentiaaliinne. Voit luottaa siihen, että olemme koulutuskumppani, joka kehittää teille parhaat ratkaisut.

Asiakaskokemukset ja referenssit

Hyvät asiakaskokemukset, tyytyväiset asiakkaat ja pitkä yhteistyö ovat meille kunnia-asioita. Tutustu pitkäaikaisten asiakkaidemme kokemuksiin toteuttamistamme koulutuksista ja yhteistyömme hyödyistä.

Vinkkejä, ajatuksia ja ideoita työhösi

Kiinnostavaa tietoa alan ajankohtaisista kuulumisista sekä asiantuntijasisältöä työelämästä, työkaluista ja ilmiöistä. Tutustumalla blogeihimme, tuleviin webinaareihimme ja webinaaritallenteisiin saat uusia ideoita sekä oppeja työssäsi menestymiseen.