Äänestä Vuoden testaajaa 2021

Julkaistu 1.3.2022
Lukuaika noin 4 min

Vuoden testaaja on Tieturin ja TestausOSYn vuosittain jakama testauksen tunnustuspalkinto. Vuoden testaaja -kandidaatin tulee olla esimerkiksi:

  • inspiroinut kollegoitaan tai muita organisaatioita yhä parempaan testaukseen
  • tuonut testauksen ajatuksia ja trendejä maailmalta mukaan suomalaiseen testaukseen
  • vaikuttanut myönteisesti testauskulttuurin kehittymiseen omassa organisaatiossaan
  • vaikuttanut testaustoiminnan tuloksellisuuteen (testauksen kattavuus, löydettyjen vikojen määrä jne.) omassa yrityksessään tai yhteisössään
  • tehnyt testaukseen liittyviä innovaatioita, rationalisoivia parannuksia tai kehittänyt uudenlaisia tapoja tehdä testausta • vaikuttanut testauksen ammattikunnan syntyyn maassamme
  • vaikuttanut suomalaisen testauskulttuurin ja testaajien ammattikunnan kehittymiseen suotuisasti
  • TAI muilla tavoin parantanut testauksen toteuttamismahdollisuuksia

Lue lisää valintakriteereistä, äänestyksestä ja Vuoden testaajan valinnasta (linkki vie TestausOSY:n sivuille).

Äänestys

Äänestys nimetyistä ehdokkaista oli avoinna 1.-23.3.2022. Kovatasoisen ehdokaslistan äänestys kävi vilkkaana, ja ääniä annettiin liki 1 300 kpl. Vuoden testaaja 2021 -tunnustuspalkinnon sai Kari Kakkonen Knowitilta.

Eh­dok­kai­den esit­te­ly

Antero Hytönen

Testiautomaatioasiantuntija, Gofore Oyj
LinkedIn

Anterolla on pitkä työura testauksen parissa ja osaamista hänellä löytyy niin manuaali- ja automaatiotestauksesta kuin testausratkaisujen kehittämisestäkin. Hänen erityinen valttikorttinsa on vahva tekninen osaaminen. Antero on osaltaan mukana laajentamassa ja kehittämässä testauksen ammattikuntaa organisaatiotasolla: hän osallistuu rekrytointeihin teknisen haastattelijan roolissa, kouluttaa testaajia ja testaamisesta kiinnostuneita henkilöitä Gitin, Pythonin ja Robot Frameworkin saloihin sekä toimii mentorina.

Asiakasyrityksessä Antero on merkittävästi edistänyt testiautomaation tuomista osaksi kehitysprosessia yhdessä kehittäjien kanssa. Hän on ratkaisukeskeinen ja kehittää aktiivisesti keinoja testausongelmien automatisointiin. Antero on tiimissä keskeinen tietolähde ja aina – kiireistä ja paineista huolimatta – valmis jakamaan osaamistaan ja auttamaan muita.

Tuukka Virtanen

Senior Consultant, Test Automation, Sogeti Finland
LinkedIn

Tuukka on testiautomaatiokonsultti, jolla on teknistä kokemusta testiautomaatiosta ja laadunvarmistuksesta. Hän on sertifioitu TMap NEXT Test Engineer, ja hänellä on osaamista testien suunnittelusta ja suorittamisesta sekä testien suunnittelutekniikoista. Tuukka on koulutukseltaan tietojohtamisen DI. Hän kehittää indie-pelejä sivuprojektina. Tuukka on luova ja visuaalinen ajattelija. Hänen viimeisin toimeksiantonsa sisälsi verkko- ja mobiilipelien testiautomaation Appiumin ja Robot Frameworkin avulla ketterässä asiakasprojektissa sekä verkkosivustojen regressiotestiautomaation.

Tuukka on ollut erittäin aktiivinen Sogetin automaatiossa. Hän on ollut mukana kouluttamassa uusia työtekijöitä, vastannut kysymyksiin sekä auttanut kaikissa ongelmissa. On Tuukan ansiota, että testiautomaatiokulttuuri Sogetissa on nykyisellä tasolla. Hän on saanut myös erittäin hyvää palautetta asiakkailta asiakastyön onnistumisesta ja Sogetin osaamisen kehittämistyöstä.

Tuukalla on erittäin laajat taidot testiautomaatiossa ja DevOpsissa. Hänellä on loistava asenne, ja hän on aina valmis jakamaan tietoa ja tekemään yhteistyötä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Hän on hieno ihminen ja kollega, jonka kanssa on mukava työskennellä.

Jani Grönman

QA-valmentaja ja Hidden Trailin perustajajäsen, Hidden Trail
LinkedIn

Janin kokonaisvaltainen lähestymistapa laadunvarmistukseen on auttanut useita organisaatioita löytämään sisäisen kyvykkyyden laadukkaaseen ohjelmistokehitykseen. Hän ei keskity vain työkaluihin ja teknologioihin, vaan pyrkii tarkastelemaan laatua ja testaamista koko organisaation tasolla.

Jani on pitänyt lukuisia esityksiä ja koulutuksia laadusta ja testaamisesta. Näissä aiheina ovat yleisimmin olleet testaamisen tason nostaminen, testausstrategia sekä laatuajattelu. Jani on nostanut koko testausalan tunnettuutta esiintymällä valtamedioissa, kuten Tietoviikko ja Kauppalehti, sekä puhumalla konferensseissa.

Hän on myös ollut mukana perustamassa uutta laadunvarmistukseen keskittyvää yritystä Hidden Trailia. Yksi Hidden Trailin kantavista visioista on laadunvarmistus- ja testauskentän uudistaminen.

Jani on pidetty ja arvostettu työkaveri, jolla on aina aikaa sparrailla ja auttaa muita.

Marko Peltonen

Johtava konsultti, Q-Factory
LinkedIn

Marko on pitkän linjan todellinen testauksen superammattilainen jota arvostavat asiakkaat ja kollegat.

Hänellä on uskomaton tietotaito todella laajalta saralta laadunvarmistuksesta ja testauksesta. Aina voi luottaa siihen, mitä Marko ehdottaa tai kertoo eri vaihtoehdoista. Hänellä on halu auttaa myös ns. virka-ajan ulkopuolellakin. Hän kouluttaa ja koulii myös aloittavista testaajista alansa ammattilaisia. Marko on aidosti kiinnostunut testauksesta ja asiakkaista. Hänellä on loistavat ihmissuhdetaidot asiakasrajapinnassa toimiseen. Marko on myös aktiivinen testauksen kehittäjä ja aiemmin toiminut erittäin pitkään FiSTB:ssä (Finnish Software Testing Board).

Marko on pitkään toiminut myös tiiminvetäjänä ja on siinä(kin) erittäin pidetty, sillä hän on aina positiivinen ja mukava persoona, jonka seurassa viihtyy.

Kari Kakkonen

Testauksen kouluttaja, testauspäällikkö, ketterä ja DevOps -coach, Knowit Solutions Oy
LinkedIn

Kari palkittiin 2021 EuroSTAR Testing Excellence -palkinnolla, joka on Euroopan merkittävin testausalan palkinto. Hän on nyt julkaissut sekä suomenkielisen että englanninkielisen version lapsille suunnatusta ohjelmistotestauksen perusteoksesta Dragons Out, josta puolankieliset ja ranskankieliset versiot ovat jo työn alla. Kari ja Knowit toteuttivat 2020-2021 lahjoitushaastekampanjan, jossa Dragons Out! ohjelmistotestauskirjoja lahjoitettiin 20 alan yrityksen ja yhdistyksen toimesta 60 suomalaiseen kouluun.

Kari on kouluttanut jo yli 3000 henkeä Knowitin asiakkuuksissa. Nyt korona-aikana Kari piti menestyksekkäästi kursseja online erinomaisin palauttein. Ihmiset haluavat nimenomaan Karin kurssille! Hän on suomalaisen testausyhteisön voimahahmoja ja on jatkanut vaikuttamista FiSTB:ssä sekä ISTQB:ssä ja TMMi:ssä. Hän on myös tällä hetkellä näkyvin suomalainen kansainvälisessä testausyhteisössä.

Äänestä ehdokastasi

Äänestys nimetyistä ehdokkaista on avoinna 1.-23.3.2022.
HUOM! Jokaisella äänestäjällä on käytössään vain yksi ääni.

Vuoden testaaja 2021 julkaistaan 30.3.2022 ilmaisessa webinaarissa, jossa Aija Lindman kertoo näkemyksiään ohjelmistotestauksen onnistumisen edellytyksistä ja haasteista. Aija on Vuoden testaaja 2020.

Tietoa kirjoittajasta:

TestausOSY & Tieturi

Asiasanat:

Vuoden Testaaja

Aiheeseen liittyvät blogit:

Blogi 5.3.2024

Vuoden testaaja 2023 -ehdokkaat vastaavat: tekoälyn vaikutukset testaukseen

Lue lisää