Radioverkoista testauksen aallonharjalle

Julkaistu 20.4.2023
Lukuaika noin 4 min
Sami Söderblom kotitoimistonsa musiikkistudiolla.

Tieturin ja TestausOSY:n Vuoden testaaja 2022 -tunnustuspalkinnon pokkasi tänä vuonna Sami Söderblom. Palkinto jaettiin jo kuudettatoista kertaa. Sami sai 37 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Äänestäjät kehuivat mm. Samin ammattitaitoa, positiivisuutta ja innostavaa asennetta.

Sami työskentelee tällä hetkellä SOK:n teknologiatoiminnoissa ja vetää siellä laadunhallintaa sekä siihen erikoistunutta, lähes 40 ammattilaisen tiimiä. Hänellä on pitkä kokemus testauksen ja laadunhallinnan toteuttamisesta ja johtamisesta ja Sami luokitellaankin yhdeksi Suomen johtavista asiantuntijoista tutkivassa testauksessa.

Ensimmäinen työpaikka – heti testaajaksi

Sami ajautui testausammattilaiseksi noin 20 vuotta sitten ”vähän vahingossa”. Hän valmistui radioverkkosuunnittelijaksi, mutta alalla on Suomessa kuitenkin pienet markkinat ja Samin olisi pitänyt lähteä Saksaan tai Japaniin asti töihin. Ulkomaille lähtö ei kuitenkaan Samille ollut mieluinen vaihtoehto, joten hän ajautui huomaamattaan ohjelmistotestaajaksi. Hän on toki testannut iät ja ajat mm. tietoverkkoja, teollisuuslaitteita ja vanhempiensa hermoja, mutta hän ei ollut aiemmin kuullutkaan ammattimaisesta testauksesta, kun haki ensimmäiseen työpaikkaansa valmistumisen jälkeen. Työhaastattelussa juteltiin ”vain sählystä” ja lopulta Sami palkattiin yritykseen ohjelmistotestaajaksi.

Uudet työkaverit olivat kannustavia ja ottivat Samin heti hyvin porukkaan mukaan ja nopeasti pöydälle tuli myös ensimmäisiä testauksen vetovastuita. Ensimmäisenä testaustyönään Sami testasi videovalvontajärjestelmiä, joilla edelleen valvotaan suurinta osaa Suomen kiinteistöistä ja jotka olivat ensimmäisiä käytännön sovelluskohteita mm. keinoälylle. Testaus alkoi tuntua omalta jutulta, kun Sami huomasi, että se sopii hänen uteliaalle luonteenlaadulleen varsin hyvin.

Kuinka tullaan testaajaksi?

Suomessa testaajaksi ei ole valmista ammattitutkintoa tai opintopolkua, ammattitaitoiseksi testaajaksi kasvetaan työn ohessa. Mutta etenkin nyt kun keinoäly valtaa markkinoita ja hallitsematonta dataa alkaa olla niin paljon, testausta ja testaajia tarvitaan yhä enemmän. Keinoälyltä puuttuvat ainakin toistaiseksi testaajalle elintärkeät taidot kuten kriittinen ja luova ajattelu, kyky tehdä, analysoida ja viestiä havaintoja ja hyvin suomalainenkin tapa kyseenalaistaa ja epäillä kaikkea, joten välitöntä uhkaa Sami ei siitä näe. Se toki muuttaa asioita ja tulee olemaan arvokas työkalu kaikkien tietotyöläisten vyöllä.

Sami korostaa testaajan omassa kehityksessään sitä, että mennään asiayhteyden ehdoilla eli haetaan osaamista ja tuodaan omaa osaamista peliin sitä mukaa mitä vallitseva ympäristö, kulttuuri, teknologiat ja tietysti ihmiset sanelevat. Opitaan siitä mitä testataan. Näin tunnistetaan kyseistä tiimiä ja tiimin asiakkaita vaivaavat ongelmat ja pyritään ratkaisemaan niitä sekä tuottamaan arvoa yhdessä.

Kun testaaja valitsee työpaikkaa niin Sami suosittelee, että hän pyrkisi etukäteen kartoittamaan sitä, että porukka on mukavaa ja että kyseinen tiimi ja yritys menevät eteenpäin ja kehittyvät. Hyvässä työpaikassa ja tiimissä testaaja kasvaa ja kehittyy paremmin kuin missään muualla.

Testaus on kaikkialla ja kaikkien vastuulla

Sami on erittäin inspiroitunut erinomaisuuden ajatuksesta. Hän löytää lukuisia esikuvia mm. kello- ja viskiteollisuudesta ja mukaan mahtuu myös Grace Hopper, joka on ollut ensimmäisiä tietotekniikan pioneereja 1950-luvulla. Hopper on mm. löytänyt ensimmäisen ohjelmistobugin tutkintaryhmänsä kanssa.

Työssään Sami painottaa kokonaisvaltaista laatua. Samin tiimissä on kymmenittäin ihmisiä, jotka kaikki toimivat testaajina ja laatuammattilaisina, mutta osallistuvat myös mm. ideointiin ja designiin, tekevät tuotantokoodia ja rakentavat julkaisuputkia. Testaajien pitää myös osata haastaa ja tuoda muitakin kuin teknisiä näkökulmia testaukseen. Tutkivan testauksen tärkeys korostuu jatkuvasti. Se on ajatuksena ja tekoina kaikessa työssä mihin Sami ja tämän tiimi keskittyy.

Testauksessa on tärkeää, että kaikki tekevät sitä, eivät pelkästään testauksen ammattilaiset. Testaus on sen verran monitahoinen laji ja vaatii niin paljon erilaisia näkökulmia ja erilaista osaamista, että kaikkia tiimin jäseniä tarvitaan testaamaan siinä missä ammattilaiset fasilitoivat keskustelua ja toimintaa.

Testauksen haasteet

Vaikka testausta on tehty aina ja ohjelmistosellaistakin jo 1950-luvulta lähtien ja vaikka testausammattilaiset ovat yksi tärkeimmistä ryhmistä tietotyössä, he joutuvat edelleen kamppailemaan asenteiden kanssa. Testausta on ammattikuntana yritetty hävittää vuosikymmeniä, mutta kukaan tai mikään ei ole siinä koskaan onnistunut. Modernissa tietotyössä haasteena on lyhytnäköinen tehokkuusajattelu ja testauksesta tinkiminen, mikä ei varsinaisesti pienennä laatuun liittyviä kustannuksia vaan heikentää näkyvyyttä laatuun, mikä taas näkyy kasvavina kustannuksina.

”Testaus koetaan toisinaan niin, että se muka varmistaa laatua, kun sen sijaan se tekee näkyvyyttä laatuun. Jos testauksesta säästetään esimerkiksi ylilaadun pelossa, näkyvyys laatuun heikkenee ja kadotamme kykymme säätää laatua liiketoimintamme ja asiakkaidemme hyväksi”, Sami toteaa.

Vuoden testaaja hakee mielen virkistystä luonnosta

Samille tärkeitä asioita ovat perhe ja ystävät ja kuntoilu. Sami rentoutuu liikkumalla luonnossa ja etenkin metsässä. Siellä voi tuulettaa ajatuksiaan ja ratkoa myös mieltä askarruttavia asioita. Metsälenkillä saattaa hujahtaa parikin tuntia pohtiessa työhön liittyvää ongelmaa ja sieltä voi modernin tietotyön mukaisesti osallistua palavereihinkin. Musiikkiharrastuksen syövereihin Sami katoaa kotiin rakennetussa studiossa ja vanha viskiharrastus on jättänyt hyvät varastot uusimpaan harrastukseen eli cocktailien rakenteluun.

Lisää testausosaamistasi koulutuksella

Asiasanat:

Vuoden Testaaja Testaus Ohjelmistotestaus Vuoden testaaja -voittaja

Aiheeseen liittyvät blogit:

Blogi 5.3.2024

Vuoden testaaja 2023 -ehdokkaat vastaavat: tekoälyn vaikutukset testaukseen

Lue lisää