Vuoden Testaaja
Vuoden testaaja 2021
Vuodesta 2008 lähtien Tieturi ja testauksen osaamisyhteisö, TestausOSY, ovat jakaneet testauksen tunnustuspalkinnon, Vuoden testaaja -nimityksen. Näin vuoden alussa on taas aika nimetä Vuoden testaaja. Luo nyt siis katsaus viime vuoteen ja mieti kuka tuntemasi testausammattilainen voisi olla Vuoden testaaja 2021! Vuoden testaaja -ehdokkaan tulee olla esimerkiksi: inspiroinut kollegoitaan tai muita …
Testaus on jatkuvaa oppimista
Vuoden Testaaja 2020, Aija Lindman, sai äänestyksessä äänivyöryn ja loistavaa palautetta. Palautteessa mainittiin mm. Aijan positiivisuus, pitkä kokemus, monipuolinen osaaminen sekä halu oppia ja kehittyä jatkuvasti. Aija onkin opiskellut läpi työuransa eikä testaus suinkaan ollut hänen ensimmäinen urahaaveensa. 80-luvulla Aija valmistui yhdyskuntatekniikan rakennusinsinööriksi ja täydensi osaamistaan tietotekniikan jatkoluokalla. Tästä urkeni …
Webinaari: Yleisiä ohjelmistotestauksen ongelmia – ja kuinka selättää ne
Vuoden Testaaja 2019 tunnustuspalkinnon voittajalla Slaven Babicilla on yli 20 vuoden perspektiivi testauksen automaatioon. Nyt hän ilmaisessa webinaarissa nostaa esille ohjelmistotestauksen yleisiä ongelmia ja tapoja niistä selviämiseen. Liity mukaan! Webinaari on suunnattu ohjelmistotestauksesta kiinnostuneille ammattilaisille yrityksissä, yhteisöissä tai julkisella sektorilla. Webinaari on maksuton. Varaa itsellesi ajatuksia inspiroiva hetki ja ilmoittaudu …
Simplicity is the key to brilliance
Vuoden Testaaja 2019 Slaven Babic on työskennellyt testauksen ja testausautomaation parissa jo yli 20 vuotta. Sarajavosta kotoisin oleva Slaven valmistui 1994 elektroniikan ja automatikan diplomi-insinööriksi ja aloitti työuransa pienten pankkien softajärjestelmien tukena ja testaajana. Suomeen Slaven tuli 1999 ja aloitti työuransa Nokialla teknisenä tukena ja testaajana. Pitkän Nokia-uran jälkeen Slaven …
Äänestä Vuoden Testaajaa
Vuoden Testaaja on vuosittain Tieturin ja TestausOSYn jakama testauksen tunnustuspalkinto. Vuoden Testaaja -kandidaatin tulee olla esimerkiksi:• inspiroinut kollegoitaan tai muita organisaatioita yhä parempaan testaukseen• tuonut testauksen ajatuksia ja trendejä maailmalta mukaan suomalaiseen testaukseen• vaikuttanut myönteisesti testauskulttuurin kehittymiseen omassa organisaatiossaan• vaikuttanut testaustoiminnan tuloksellisuuteen (testauksen kattavuus, löydettyjen vikojen määrä jne.) omassa yrityksessään tai yhteisössään• tehnyt testaukseen …
Webinaari: Testiautomaation 7 kuolemansyntiä
Ilpo Paju, Vuoden Testaaja 2018 tunnustuspalkinnon voittaja, on 11 vuoden ajan kehittänyt testiautomaatiota ja kouluttanut testaajia testausautomaation pariin. Nyt hän valottaa ilmaisessa webinaarissamme havaintojaan testausautomaatiosta ja sen kunnollisesta hyödyntämisestä – liity mukaan! Webinaarin lopuksi julkistamme Vuoden Testaaja 2019 äänestyksen tuloksen! (Lue lisää tästä testauksen tunnustuspalkinnosta ja vaikuta valintaan) Webinaari on …
Vuoden Testaaja 2020
Vuodesta 2008 lähtien Tieturi on jakanut yhteistyössä testauksen osaamisyhteisön, TestausOSYn, kanssa testauksen tunnustuspalkinnon.
Kesäpojasta Vuoden Testaajaksi
Vuoden Testaaja 2018 on tänä vuonna Ilpo Paju! Lue Ilpo Pajun inspiroiva tarina kesäpojasta Vuoden Testaajaksi erilaisten mutkien kautta!
Testaus: Vinkit testauksen myymiseen (omalle) organisaatiolle
Webinaarissamme kokenut testausammattilainen jakaa käytännön vinkkejä testauksen myymiseen organisaatiolle. Webinaarin lopuksi julkistamme Vuoden Testaaja 2018 äänestyksen tuloksen! Tallenne ohjelmistotestauswebinaarista Tieturin YouTube-kanavalla >> Tilaisuus on suunnattu testausammattilaisille tai ohjelmistotestauksesta kiinnostuneille yrityksissä, yhteisöissä tai julkisella sektorilla. Kuinka myyt testauksen (omalle) organisaatiolle Varsinaisen testausosaamisen lisäksi hyvällä testaajalla on myös vankkaa liiketoimintaosaamista ja hyvät kommunikaatiotaidot. …