Back to Mansku 15 – Tieturi muuttaa takaisin Mannerheimintielle!

Julkaistu 4.4.2018
Lukuaika noin 2 min

Muutoksen tuulet puhaltavat, sillä heinäkuussa Tieturi muuttaa uusiin tiloihin osoitteeseen Mannerheimintie 15. Täysin uusista tiloista ei tosin voida puhua, sillä vuonna 1952 Suomen Sokerin pääkonttoriksi valmistunut rakennus on ollut Tieturin toimipisteenä ja koulutuskeskuksena jo vuosina 1994–2001. 

Hugo Harmian ja Woldemar Baeckmanin suunnittelemalla punatiilitalolla on hieno historia. Suomen Sokerin muutettua pois Töölönlahden rannalta on rakennuksessa toiminut mm. ulkoministeriö ja tornin upea mutterihuone oli Martti Ahtisaaren työhuoneena. 

Myös tulevaisuus näyttää hienolta! Rakennuksen sisätilat kokevat kevään aikana melkoisen muodonmuutoksen ja elokuussa Töölönlahden kampukseksi nimetty tila avautuu palvelemaan niin uusia kuin vanhojakin asiakkaitamme. 


Innostuneet paluumuuttajat

Tieturilaiset ovat enemmän kuin innoissaan muutosta. Etenkin Manskulla jo aikaisemmin työskennelleet ovat heittäytyneet nostalgisiksi ja muistelleet vanhoja hyviä aikoja. Ensimmäisenä mieliin on noussut loistava yhteishenki, joka Manskulla vallitsi. Tieturilaisia oli tiloissa noin kuutisenkymmentä ja yhteistä aktiviteettia oli paljon. Kahvitunneilla kokoonnuttiin pikkuruiseen kahvihuoneeseen vaihtamaan kuulumisia, läpikäymään työjuttuja ja suunnittelemaan juhlia – joita riittikin joka lähtöön.

Toimiston upea sijainti loi loistavat puitteet niin firman omille bileille kuin asiakastapahtumillekin. Avoimet koulutustilat palvelivat hyvin myös bilekäytössä ja etenkin Hesperian puisto oli loistava juhlapaikka. Pihalle pystytetyt katokset, herkkuja notkuvat pöydät ja hyvä musiikki kokosivat valtavasti asiakkaita ikimuistoisiin bileisiin. 


Tieturi saa sijainnin vertaansa vailla

Toimitilojen sijainti Stadin sykkeessä, loistavien kulkuyhteyksien varrella ja vehmaan puiston äärellä oli valtava etu niin tieturilaisille kuin asiakkaillekin. Työmatkat sujuivat kätevästi kaikilla välineillä ja puiston väriloistosta sai nauttia keväästä syksyyn. Luonto tuli välillä ihan kirjaimellisestikin iholle, kun niskaan putoili hevoskastanjoita puista ja lokinpoikasia katolta. Mannerheimintieltä taas bongattiin monenlaista kulkuetta aina Bill Clintonin saattueesta Jääkiekon MM-95 -voittokulkueeseen. 

Kuten tulevaisuudessa, myös 1990-luvulla lähes koko rakennus oli Tieturin käytössä. Silloin eteläsiiven ensimmäisessä kerroksessa ja kellarikerroksessa toimi Helsingin musiikkiopisto, jonne kulki yhteisiä käytäviä pitkin niin pieniä viuluviikareita kuin myöhemmin megajulkisuuteen pongahtaneita bändejäkin. Sopuisa yhteiselo varmistettiin sillä, että kovaäänisimpien instrumenttien harjoitukset ja bänditreenit pidettiin klo 16 jälkeen.


Edelläkävijät

Tieturi on aina ollut edelläkävijä. Muun muassa etätyöt olivat yleinen käytäntö jo 1990-luvulla. Työsuhdekännykät, kuten Mobira Cityman, mahdollistavat liikkuvan työn eikä läppäreiden puutekaan menoa haitannut, sillä pöytätietokoneenkin pystyi kuskaamaan autolla kätevästi kotiin tai koulutuspaikkaan ja asentamaan siellä valmiiksi etätyöpäivää varten. 

Uskon vakaasti, että myös tulevaisuudessa toimimme edelläkävijöinä ja Mansku 15:sta muodostuu Tieturille, sisaryrityksillemme ja asiakkaillemme elävä, yhteisöllinen ja upeita muistoja synnyttävä toimipaikka.

Asiasanat:

Tieturi