Luovan tekoälyn aika ja ChatGPT

Julkaistu 30.1.2023
Lukuaika noin 2 min

Tekoäly on edennyt epätasaisella askelluksella vääjäämättömästi kohti horisontissa siintävää yleistä tekoälyä. Välillä on hiivitty eteenpäin, joskus otettu harha-askeleita, mutta marraskuun 2022 lopussa otettiin jättiharppaus eteenpäin, kun OpenAI julkisti uuden ChatGPT-palvelunsa koekäyttöön. Tuotteistettu versio on jo otettu testikäyttöön alkuvuodesta 2023 ja mahdollisesti pian nähdään hakukoneiden yhteyteen liitetty valtavaan muuttujamäärään perustuva kielimalli ahertamassa hakutuloksien takaa löytyvää dataa jalostaen ja luovasti yhdistellen.

Sisällöntuottajille ChatGPT on näyttänyt jo nyt näyttöjä siitä, mitä on luvassa. Sujuvasti tekstiä tuottava, runoileva, laulujen sanoituksia kehittelevä ja erilaisia tyylilajeja taitava kielimalli tuottaa nyt pääasiassa hupia ja hyvin pian myös konkreettista hyötyä kaikille, joiden työn osa tai pääsisältö on erilaisen sisällön tuottaminen ja yhdistely.

Toinen välittömästi hyötyjä ulosmittaava käyttäjäryhmä ovat sovelluskehityksen ja ohjelmistojen parissa työskentelevät projektipäälliköt, esimiehet, scrum masterit, kooditaiturit ja erilaisten ylläpidollisten tehtävien kanssa painiskelevat. ChatGPT osaa jo nyt auttaa ymmärtämään koodia, ehdottaa siihen parannuksia, tuottaa pyynnöstä uutta sekä dokumentoida ja auttaa testaamaan olemassa olevaa koodia. Lisäksi se pyynnöstä selittää, miten integraatioita eri järjestelmien välille voisi rakentaa, mitä tarkoittavat lukemattomat akronyymit eri asiayhteyksissä ja mitä niiden takaa konkreettisesti löytyy.

Kielimalleista onkin tulossa kehittäjien supervoima. Murroksen suuruuden voisi rinnastaa kirjallisen materiaalin korvautumiseen internetin ehtymättömällä tietomassalla. Sen seasta on tosin usein työlästä löytää juuri se tiedonjyvä, jota etsii ja tässä on ollut hakukoneiden temmellyskenttä. Nyt on nähtävissä tulevaisuus, jossa käyttäjän ei tarvitse enää itse kahlata hakukoneoptimoituja listanäkymiä, vaan riittää, kun esittää kysymyksensä kielimalliin pohjaavalle tekoälyassistentille, jolla on pääsy internetin ehtymättömään tietomassaan ja se auttaa löytämään relevantit ja täsmälliset vastaukset kysymykseen kuin kysymykseen.

Kysytäänpä, mitä ChatGPT ajatettelee asiasta:

Kuvakaappaus ChatGPT:stä. KUVA: Open AI

Samoilla linjoilla näyttäisi olevan.

Tulevaisuutta on aina hauska, mutta samalla mahdotonta ennustaa. Tässä asiassa yksi asia on varma: kehitys ei pysähdy tähän. Jo nyt on tiedossa, että ChatGPT:n taustalla oleva GPT 3.5 on saamassa uuden version GPT 4:n mahdollisesti jo keväällä 2023. Mielenkiintoista nähdä mihin se pystyy. Lähes varmana voi pitää myös, että teknologiajätit eivät tule lepäämään laakereillaan, vaan kilpailevaa tarjontaa julkaistaan ja kilpailu pitää kisan mielenkiintoisena sekä nopeuttaa kehitystä.

Vuodesta 2023 tulee todella mielenkiintoinen!

Opi hyödyntämään tekoälyä

Tietoa kirjoittajasta:

Immo Salo

Immo on toiminut valmentajana yrityksissä ja yliopistoissa vuodesta 2003 lähtien sekä kirjoittanut useita tietokirjoja aiheista tekoäly, big data, pilvipalvelut ja analytiikka.

Asiasanat:

Tekoäly ChatGPT