Vuoden testaaja 2021

Published 20.1.2022
Reading time approx 1 min

Vuodesta 2008 lähtien Tieturi ja testauksen osaamisyhteisö, TestausOSY, ovat jakaneet testauksen tunnustuspalkinnon, Vuoden testaaja -nimityksen. Näin vuoden alussa on taas aika nimetä Vuoden testaaja. Luo nyt siis katsaus viime vuoteen ja mieti kuka tuntemasi testausammattilainen voisi olla Vuoden testaaja 2021!

Vuoden testaaja -ehdokkaan tulee olla esimerkiksi:

  • inspiroinut kollegoitaan tai muita organisaatioita yhä parempaan testaukseen
  • tuonut testauksen ajatuksia ja trendejä maailmalta mukaan suomalaiseen testaukseen
  • vaikuttanut myönteisesti testauskulttuurin kehittymiseen omassa organisaatiossaan
  • vaikuttanut testaustoiminnan tuloksellisuuteen (testauksen kattavuus, löydettyjen vikojen määrä jne.) omassa yrityksessään tai yhteisössään
  • tehnyt testaukseen liittyviä innovaatioita, rationalisoivia parannuksia tai kehittänyt uudenlaisia tapoja tehdä testausta
  • vaikuttanut testauksen ammattikunnan syntyyn maassamme
  • vaikuttanut suomalaisen testauskulttuurin ja testaajien ammattikunnan kehittymiseen suotuisasti
  • TAI muilla tavoin parantanut testauksen toteuttamismahdollisuuksia.

Vuoden testaaja -äänestys on julkinen ja kaikille avoin. Löydät lisätietoja ja listan vuosien 2008 – 2020 Vuoden testaajista TestausOSYn sivuilta.

Kunnian ja näkyvyyden lisäksi Vuoden testaaja saa myös palkinnon: maksuttoman osallistumisen valitsemalleen Tieturin omalle kurssille!

Äänestys

Äänestys nimetyistä ehdokkaista oli avoinna 1.-23.3.2022. Kovatasoisen ehdokaslistan äänestys kävi vilkkaana, ja ääniä annettiin liki 1 300 kpl. Vuoden testaaja 2021 -tunnustuspalkinnon sai Kari Kakkonen Knowitilta.

About author:

TestausOSY & Tieturi

Tags

TestausOSY Vuoden Testaaja