Scrum-koulutukset muutoksen tukena CSC:llä

CSCläisiä töissä tietokoneen äärellä

CSC – Tieteen tietotekniikan keskus on suomalainen, valtion ja korkeakoulujen omistama tietotekniikan osaamiskeskus, joka tuottaa asiakkailleen kansainvälisesti korkeatasoisia ICT-asiantuntijapalveluita. Joitakin vuosia sitten CSC:llä todettiin, etteivät vanhat toimintatavat enää tuottaneet tarvittavaa laatua alati laajenevassa toimintaympäristössä eivätkä ne enää tukeneet suunnitelmallisuutta tai monimutkaisuuden hallintaa totuttuun tapaan.

Ketterät menetelmät olivat tuolloin paljon esillä alan julkaisuissa, joten niitä oli luontaista lähestyä koulutuksen kautta. Valitessaan koulutuskumppania CSC kartoitti Suomen suurimmat tarvitsemiensa koulutusten palvelun tarjoajat.

”Päädyimme vertailun jälkeen Tieturin koulutuksiin heidän laajan ja laadukkaan tarjontansa sekä Tieturin koulutuksista jo aiemmin saatujen hyvien osallistujapalautteiden perusteella”, kertoo CSC:n HR-organisaatiossa henkilöstöhallinnon osaamisen kehittämisen kehityshankkeista vastaava Tanja Tulonen. ”Valitessamme Tieturia koulutuskumppaniksi yksi tärkeä tekijä oli Tieturin henkilöstön ammattitaito ja heidän sitoutumisensa työhönsä. Meille asiakkaalle päin tämä näkyy yksilöllisenä ja joustavana palveluna sekä yhteistyönä, jossa meillä on yhteinen tavoite. Arvostamme paljon myös sitä, että asioihin palataan nopeasti ja henkilöstön tavoittaa usean eri kanavan kautta.”

Koulutus apuna muutoksessa

Scrumin käyttöönotto muuttaa työntekijöiden toimintaa, mutta jos organisaatiossa ei ole aiemmin ollut käytössä agile-metodologioita asettaa se vaatimuksia myös esim. töiden järjestelylle organisaatiossa.

”Organisaatiotasolla Scrum-koulutukset ovat auttaneet keskustelua työn organisoinnista ja tarvittavista muutoksista päällikkö- ja johtajatasolla, ja siten tukeneet näiden muutosten tekoa”, toteaa Kalle Happonen, kehityspäällikkö ja Scrum product owner. ”Tiimejä perustaessa Scrum-koulutus auttaa tiimiä prosessien kehittämisessä ja käyttöönottamisessa. Uusien henkilöiden tullessa kokeneeseen agile-tiimiin ilman edeltävää kokemusta scrumista koulutus auttaa heitä ymmärtämään, miksi näitä prosesseja käytetään ja nopeuttaa siten tiimiin sopeutumista.”

Happonen vetää CSC:llä ryhmää, johon kuuluu kaksi agile-tiimiä ja joiden tehtävänä on kehittää ja hallita CSC:n infra- ja konttipilvipalveluita. Hänen tiimeilleen Scrum-koulutuksista oli hyötyä. Scrum product owner-, scrum team member- ja scrum master -koulutukset auttoivat tiimiä ottamaan käyttöön uudet scrum- ja agile metodologiat. Uusista toimintatavoista on muodostunut välttämätön osa monimutkaisuuden hallintaa sekä laadun ja jatkuvuuden varmistamista.

Hyviä kokemuksia, katse tulevaisuudessa

Koulutusten avulla tiimien toimintakulttuuri on muuttunut positiiviseen suuntaan, ja tiimi-tasolla käytännöt ovat jo osa arkea. Seuraava taklattava haaste organisaatiossa on tiimien välisen työn organisointi, johon tarvitaan korkeamman tason viitekehyksiä. Etsimme tähän kehitystarpeeseen sopivia malleja ja esim. yksi CSC:n liiketoimintayksikkö on ottanut käyttöön SAFE (Scaled Agile Framework) -mallin, jonka koulutuksen Happonenkin itse kävi syksyllä 2021.

Osana koulutuskokonaisuutta Tieturi on järjestänyt CSC:lle ketteryyskoulutuksia scrumin sertifioivista koulutuksista Leading SAFE with SAFE Agilistiin. ”Koulutukset on CSC:llä valittu vastaamaan strategiasta ja eri liiketoimintayksiköistä nousseisiin kehityskohteisiin ja -tarpeisiin”, avaa Tanja Tulonen.

CSC:n henkilöstön osaamisen kehittämiseen halutaan panostaa vuonna 2022 ja tähän liittyviä kehityshankkeita on käynnissä useita. Business-kriittisimpiin teemoihin pyritään vastaamaan nopeallakin aikataululla, jotta osaamisvajetta päästään kuromaan kiinni.

”Koulutuksissa tärkeimpiä asioita on, kuinka henkilöstö pystyy soveltamaan opittua asiaa omassa arkityössään”, pohtii Tanja Tulonen. ”Lisäksi meidän on joka kerta arvioitava mikä on osaamisen kehittämisen oikea tarve ja millaisilla koulutuksilla saadaan aikaiseksi suurin vaikuttavuus.”