Tieturin osaaminen TAMKin ammattikorkekoulun opiskelijoiden tukena

Mitä saadaan, kun tuodaan Tieturin osaaminen Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden saataville? Lopputuloksena on TAMKin strategian mukaisesti uutta osaamista työelämään.

Tieturin Google-kouluttaja Jani Rikkola oli jälleen kerran alkuvuodesta 2022 mukana kouluttamassa TAMKin liiketalouden tradenomin tutkinnon monimuoto-opiskelijoita osana heidän pakollista markkinoinnin koulutustaan. Janilla on vahva osaaminen Googlen markkinoinnin työkaluista, ja tällä kertaa hän jakoi osaamistaan hakukoneoptimoinnista eli SEOsta. Kuten Tieturin kouluttajat usein, Jani tekee työkseen sitä, mitä opettaa. Hän vastaa Tieturin digitaalisesta markkinoinnista.

”Meille on tärkeää, että opiskelijat saavat tietoa työkseen näitä asioita tekeviltä alan asiantuntijoilta”, kertoo Mari Stenvall, vanhempi lehtori. ”Minä tarjoan opiskelijoille perustiedot aiheesta, ja Jani vahvistaa jo opittua uusimmilla tiedoilla sekä tiedolla siitä, mitä on tulossa. Kentällä olevalta kouluttajalta tulee aina viimeaikaisin ja tuorein tieto siitä, mitä alalla tapahtuu.”

TAMKilla on Googlen SEO-koulutusten osalta hyvä kokemus sekä itse koulutuksista että kouluttajasta. SEO-koulutus on Marin mukaan ollut kouluttajalle haastava siksi, että osa koulutuksen osallistujista on vasta-alkajia ja osa taas jo puoliammattilaisia. Monimuoto-opiskelijat ovat usein työelämässä olevia aikuisopiskelijoita, kuten myös helmikuisen luennon liiketalouden tradenomi -opiskelijat. Työelämässä olevat opiskelijat pystyvät yhdistämään uuden osaamisen jo olemassa olevaan ja siten hyödyntämään uutta tietoa nopeasti myös omissa työtehtävissään.

”Jani on saanut hyvää palautetta erityisesti sen ansiosta, että hän kehittää koulutusta koko ajan eteenpäin”, sanoo Mari. ”Vaikka varsinainen asiasisältö ei muutu, hän hioo esittämistapaa ja osallistamista koko ajan paremmaksi. Keräämme palautteet aina koulutuksen jälkeen, ja Jani hyödyntää sitä esimerkillisesti.”

”Ammattikorkeakoulujen budjetti on vierailevien luennoitsijoiden osalta rajallinen”, Mari jatkaa. ”Tämä vaatii tasapainoilemista, koska haluamme kuitenkin tarjota opiskelijoille parasta mahdollista opetusta. Kysyin siksi Tieturilta, onko heidän mahdollista antaa luento kädenojennuksena korkeakouluopiskelijoille.”

”Tieturin missio on ollut sama jo vuosikymmenten ajan. Me haluamme kasvattaa yksilöiden ja organisaatioiden osaamista ja tuottavuutta tarjoamalla asiantuntevaa ja tehokasta koulutusta”, toteaa Tieturin avainasiakaspäällikkö Jyrki Tukia. ”Kun TAMKista kysyttiin, olisiko meidän mahdollista tukea liiketalouden tradenomien osaamista antamalla kurssille vieraileva luennoitsija korvauksetta, olimme ilman muuta mukana. Elinikäisen oppimisen tukeminen on meillä sydäntä lähellä, oli se sitten pidemmässä ohjelmassa tai lyhyemmässä koulutuksessa.”