Jyrki Tukia – asiakkaiden organisaation kehittäjä

Published 27.9.2022
Reading time approx 2 min

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Tieturilla pitkään viihtynyt Jyrki Tukia, yksi Tieturin avainasiakaspäälliköistä.

Näköalapaikka organisaatioiden kehittymiseen

Jyrki aloitti Tieturilla vuoden 1998 alussa. Tieturin silloinen toimitusjohtaja oli tutustunut Jyrkin taitoihin myyjänä. Hän tiedusteli Jyrkiltä, olisiko hänellä kiinnostusta siirtyä myymään Tieturin palveluja.

”Innostuin ajatuksesta, koska Tieturilla työ oli aidosti kehittämisestä”, Jyrki muistelee. ”Inspiroidun edelleen siitä, että saan olla mukana kehittämässä organisaatioiden toimintaa ja työtapoja. Tässä työssä on näköalapaikka eri toimialojen muutokseen ja sen hallintaan. Sen avulla pystyn tarjoamaan eri toimialalta toiselle hyväksi havaittuja ratkaisuja.”

Kokonaisvaltaisia ratkaisuja asiakkaiden kehittämistarpeisiin

Avainasiakaspäällikkönä Jyrki vastaa kehittämisestä kiinnostuneiden organisaatioiden tarpeisiin. Hänelle tuo mielihyvää ratkaisujen löytäminen usein vaativiinkin asiakkaan kehittämishaasteisiin.

”Tavoitteena on aina löytää asiakkaidemme kehittämistarpeisiin kokonaisvaltaisesti paras, aidosti vaikuttava ratkaisu”, Jyrki kertoo. ”Sen saavuttamiseksi teen yhteistyötä erityisesti organisaatioiden henkilöstöosaston ja tietohallinnon kanssa. Varmistan, että asiakas saa tarjonnastamme juuri hänelle ja organisaatiolle parhaan ratkaisun.”

”Asiakkaan koulutuksesta saama todellinen hyöty ruokkii yhteistyötä myös tulevaisuudessa”, Jyrki mainitsee. ”Kun koulutus on hyvä, muistetaan se toki aikansa. Sitäkin tärkeämpää ja pysyvämpää on kuitenkin koulutuksen aikaansaama pitkäkestoinen arvo asiakkaalle.”

Asiakkaan hyväksi yhdessä tehden

Työyhteisössä Jyrki pyrkii jakamaan kokemustaan ja avaamaan yhteiseen tekemiseen erilaisia näkökulmia. Hänelle on luonteenomaista ajatella asioita eri kanteilta ja haastaa myös muita tähtäämään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Jyrki pyrkii aina myös tukemaan muita, erityisesti projektien alkuvaiheessa.

”Ratkaisut asiakkaille syntyvät yhdessä tehden, ei yksin. Yksin pohtien ei lopputulos ole yhtä hyvä kuin yhdessä tekemisen voimaa hyödyntäen”, Jyrki toteaa. ”Haluan saada myös muut pohtimaan ’mitä jos’ -vaihtoehtoja, kyseenalaistamaan vanhaa totuttua ja miettimään, olemmeko varmasti menossa oikeaan suuntaan.”

Purjehtija pienestä pitäen

Vapaa-aikana Jyrkin rakkain harrastus on purjehtiminen. Hän aloitti ihan lapsena, aluksi isänsä kanssa purjehtien. Kun ikää karttui, olivat purjehduskisat ohjelmassa joka kesä. Siihen aikaan Jyrki kilpaili H-veneissä.

2000-luvulla mukaan tuli myös matkapurjehdus, pääasiassa Itämeren alueella, ajoittain myös muualla maailmassa. Koko Itämeri Kemiin asti on tullut tutuksi. Jyrkin mukaan Suomen saaristossa riittää kuitenkin vielä nähtäväksi satamia ja saaria.

Kolme vuotta sitten pääasialliseksi kilpailuveneeksi vaihtui Vikla, kahden hengen kilpailukäyttöön suunniteltu kevytvene. Sen osalta Jyrki on kiertänyt purjehduskaverin kanssa ranking-sarjaa, SM-kisat mukaan lukien.

Purjehdus vaatii hyvää fysiikkaa, ja sen ohessa kaikki muukin liikunta on Jyrkille mieleen. Hänet on helppo houkutella kokeilemaan uusia lajeja. Perusurheilulajeina pysyvät vuodesta toiseen kuntosali, lenkkeily ja hiihtäminen. Urheilun lisäksi Jyrki rentoutuu ratkomalla erilaisia tehtäviä, kuluneena vuonna lähinnä sudokuja. Vuosittaisiin shakkimatseihin Jyrki valmentautuu harjoittelemalla konetta vastaan.

Katso myös muut tieturilaisten esittelyt.

Tags

Tieturilaiset