Pauli Roine – parasta työssä ovat ihmiset

Published 7.11.2022
Reading time approx 2 min
Pauli Roineen mielestä parasta hänen työssään ovat ihmiset.

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Pauli Roine, yksi Tieturin avainasiakaspäälliköistä.

Pitkä ura myynnin parissa

Pauli on tehnyt pitkän uran myyjänä, tieturilaiseksi hän tuli viitisen vuotta sitten.

”Olen aina tehnyt myyntityötä, aiemmin ATK:n ja nyt siis ICT:n parissa. Soitin Pauliinalle, ja kysyin töitä. Puhelu taisi mennä aika hyvin”, hän tuumii.

Tieturilla Pauli työskentelee kaikenlaisten asiakkaiden kanssa, joten spektri on laaja. Ehkä hänen tontilleen on kuitenkin kertynyt muita enemmän pieniä- ja keskisuuria yrityksiä ja uusasiakashankintaa.

Asiakkaat ja työyhteisö tärkeitä

Asiakaskohtaisten koulutusten myyjänä Pauli pitää työssään ennen kaikkea siitä, että saa olla tekemisissä ihmisten kanssa.

”Saan olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Siitä tykkään tosi paljon.”

Puheliaana länsisuomalaisena hänellä ei mene sormi suuhun kenenkään kanssa.

”Kun olen asiakkaan kanssa yhteydessä varsinkin ensimmäisiä kertoja, niin muistutan itseäni, että malttaisin olla puhumatta liikaa. Koska ei se ole niin, että hyvä myyjä puhuu paljon, vaan hyvä myyjä on myös hyvä kuuntelija.”

Myös työyhteisö ja tieturilaisuus ovat Paulille todella tärkeitä, mikä on tullut selväksi erityisesti etätyössä pandemia-aikana.

Musiikkia, sulkapalloa ja mökkeilyä

Työn ulkopuolella Paulilla on monta rautaa tulessa. Sulkapallo on kuulunut torstaisin ohjelmaan jo 30 vuotta. Musiikki ja kitaransoitto ovat rakkaita harrastuksia.

”Kai sen nyt voi paljastaa, että soitan akustista kitaraa ja laulan. Pop, rock ja iskelmät ovat mun juttuja.”

Lisäksi maisemanvaihdos mökille Huittisiin noin kerran kuussa, ja siellä vaikka metsätöihin keskittyminen auttaa lataamaan akkuja ja rentoutumaan. Siellä koko perhe eli myös vaimo ja kolme poikaa voivat nauttia luonnon rauhasta.

Yhteys Pauliin

Haluatko apua koulutusasioissa? Paulin tavoitat numerosta 040 525 9988 tai sähköpostitse osoitteesta pauli.roine@tieturi.fi

Katso myös muut tieturilaisten esittelyt.

Tags

Tieturilaiset