Yli 20 vuotta omistautumista laadun parantamiselle

Published 3.4.2024
Reading time approx 3 min

Tieturin ja TestausOSYn vuosittain jakama testauksen tunnustuspalkinto myönnettiin jo 17. kerran, ja Vuoden testaaja 2023 -tunnustuspalkinnon sai Petri Niemenmaa Kansaneläkelaitokselta. Äänestyksessä, jossa annettiin kaikkiaan 652 ääntä, Petri sai 32 % annetuista äänistä.

Äänestäjät kuvailivat Petrin olevan kokenut, tarkka, osaava ja innovatiivinen moniosaaja, joka on omistautunut laadun parantamiselle ja tiiviille yhteistyölle. Lisäksi he kiittivät hänen sujuvaa ja innostavaa yhteistyötapaansa, mentorointikykyään ja matalaa kynnystään auttaa muita.

Haastattelimme Petriä hänen matkastaan Vuoden testaajaksi.

Teknologian parissa jo nuorena poikana

Petri Niemenmaa aloitti uransa tiedon ja teknologian parissa jo nuorena poikana, kiinnostuksen herättyä tietokoneiden parissa. Hänen yli 20 vuotta kestänyt ura on kulkenut työasematuesta ja webbisivujen koodauksesta palvelinhallintaan ja testaukseen. Petrin ammatillinen polku alkoi metallialan CNC-opintojen kautta lentomekaanikoksi Ilmavoimien leivissä. Kokemus Ilmavoimissa opetti hänelle tarkkuutta ja huolellisuutta – ominaisuuksia, jotka ovat olennaisia arvoja ohjelmistotestauksessa.

Ilmavoimien pestin päätyttyä Tampereella, hän muutti pääkaupunkiseudulle, jossa oli paremmat mahdollisuudet kouluttua tietotekniikan parissa.  Silloisessa ATK Instituutissa Petri opiskeli pääaineenaan webbisivujen koodausta ja multimediaa. Opintojen päätyttyä hän oli palaamassa takaisin kotiseudulleen mutta saatuaan hyvän työtarjouksen, päättikin jäädä Helsinkiin töihin.

Yrityskauppojen myötä häntä pyydettiin uuteen rooliin tekemään suorituskykytestausta ja end2end monitorointia. Tästä lähti tulevan testaajan ura käyntiin.

Vuosien aikana Petri on työskennellyt laajasti eri testauksen osa-alueilla, manuaalisesta testaamisesta ja suorituskykytestauksesta testiautomaatioon. Eri tehtävissä Petri on tunnistanut vuosien ajan kriittisiäkin ongelmia koodeissa ja parantanut näin monien käyttäjien käyttökokemusta.

Hän painottaa testauksen roolia laadun varmistajana ja asiakastyytyväisyyden takaajana.

”Hyvällä testauksella voidaan säästää aikaa, rahaa ja ennen kaikkea varmistaa asiakkaiden ja loppukäyttäjien tyytyväisyys”, Petri puntaroi.

Nykyisessä roolissaan Petri tekee pääasiassa manuaalista testausta ja rakentaa testiautomaatiota, mutta suorituskykytestien tekeminen on vaihtunut suorituskykytestien koordinointiin.

Verkostoituminen ja jatkuva oppiminen ovat avain itsensä kehittämiseen

Petri painottaa verkostoitumisen ja jatkuvan oppimisen merkitystä nopeasti muuttuvalla alalla. Verkostoituminen on tärkeää sekä yrityksen sisällä että ulkoisesti. Aktiivisesti osallistumalla kursseille, konferensseihin ja ylläpitämällä suhteita muihin alan ammattilaisiin, hän pysyy ajan tasalla uusimmista kehityksistä ja jakaa tietoa. Tämä auttaa löytämään ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin ja pysymään kilpailukykyisenä alalla.

”Verkostoitumista on pakko tehdä, yksi ihminen ei voi tietotekniikassa tietää kaikkea kaikesta”, Petri miettii.

Suorituskykytestaus on lähellä Petrin sydäntä ja hän myös itse päässyt kouluttamaan tulevia suorituskykytestaajia.

”Suorituskykytestaus oli vuosituhannen vaihteessa uusi asia ja sen koulutusta ei hirveästi Suomessa ollut. Joten minun oli vähän pakko kouluttaa isompaa porukkaa, jotta saatiin lisää suorituskykytestaajia.”

Mitä testaus on tulevaisuudessa?

Seuraten tiiviisti tekoälyn kehitystä, Petri uskoo sen mahdollistavan entistä tarkemmat ja kattavammat testit. Hän näkee tekoälyn roolin kasvavana tulevaisuudessa, mutta korostaa ihmisen korvaamatonta roolia testausstrategioiden suunnittelussa ja analysoinnissa:

”Useasti ajatellaan niin, että kaikkea ei pystytä automatisoimaan ja testaajilta loppuisi työt niin ei se pidä paikkaansa. Sellaisia testitapauksia on olemassa mitä ei pysty testiautomaatilla rakentamaan.”

Petri uskoo, että testaajien tehtäväksi tulee yhä enemmän strategioiden suunnittelu ja tulosten analysointi tekoälyn ja automaation lisääntyessä.

Tarkkuutta myös vapaa-ajalla  

Petri on tarkkuuden mestari myös vapaa-ajallaan. Monet hänen harrastuksistaan sekä kehittävät että vaativat testaajan tarkkuutta.

Petrin sydäntä lähellä on etenkin musiikki, joka on kulkenut mukana nuoresta pojasta lähtien. Petri sai ensimmäisen kitaransa jo alle kouluikäisenä, mutta vielä silloin kitaran soitto ei ottanut tuulta alleen. Myöhemmin kun vanhemmat halusivat saada hänet pois Commodore Amigan ääreltä, kitaran soitosta tulikin yksi hänen rakkaimmista harrastuksistansa. Kitaroita onkin kertynyt vuosien varrella useita, nyt viimeisimpänä Ritchie Blackmoren nimikkomalli, joka on jo kitara numero 13.  

Vapaa-ajallaan Petri myös harrastaa websivujen rakentamista ja ylläpitoa sekä kilpa-autoilua ja lentämistä, tosin nykyään vain virtuaalisesti. Simulaattorin avulla, hän ohjailee matkustajakoneita ympäri maapalloa.

”Nykyajan lentosimulaattorien grafiikka on jo niin hienoa, että siinä tuntee matkustelevansa sellaisissa paikoissa, joissa ei ole aiemmin käynyt. Lisäksi testaajana voi kokeilla erilaisia hätätilanteita – tutkia miten matkustajakone käyttäytyy ja kuinka omat opitut lentotaidot riittävät tilanteen hallintaan”

Li­sää tes­taus­osaa­mis­ta­si kou­lu­tuk­sel­la

Tags

Vuoden Testaaja Testaus Ohjelmistotestaus Vuoden testaaja -voittaja