Pentti Virtanen – realistinen maailmanparantaja

Published 2.5.2022
Reading time approx 2 min
Pentti Virtanen Töölönlahden kampuksella.

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on jo kohta 20 vuotta Tieturilla viihtynyt seniorikonsultti Pentti Virtanen.

Pentti on tietojenkäsittelytieteen tohtori, joka ennätti olemaan kahden vuosikymmenen ajan asiantuntijana ja tiiminvetäjänä ohjelmistoprojekteissa ennen Tieturille siirtymistään.

”Väitöskirjani oli valmistumassa ja pohdin, että mitä haluaisin seuraavaksi tehdä urallani. Samaan aikaan Tieturilla etsittiin kouluttajaa. Minulla oli kokemusta kouluttamisesta muun työn ohella. Olin itse osallistunut Tieturin koulutukseen, joten minulla oli aika hyvä näkemys siitä, millaisia koulutuksia Tieturilla pidettiin”, Pentti muistelee. ”Tieturin silloinen toimitusjohtaja, Veikko Kanerva reagoi todella nopeasti työpaikkaa pohtiessani, ja sillä tiellä olen sitten edelleen. Tieturin koulutusten tavoite on organisaation ja yksilön kehittymisen mahdollistaminen, vaikuttavuus inspiroivan ja yhteisöllisen oppimisen kautta. Tämä on aina ollut minulle itselleni erittäin tärkeä asia.”

Inspiraatiota ja virtaa kohtaamisista

Pentti kouluttaa Tieturilla ketteryyttä. Alun perin hän koulutti useampaa kymmentä eri koulutusta. Tieturin tarjoamien Scrum Alliancen Certified Scrum Master- ja Certified Scrum Product Owner -koulutusten suosion kasvaessa Pentti keskittyi niihin. Hänellä on Scrum Trainer (CST) sertifiointi Scrum Alliancesta.

”Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, pohtia ongelmia ja auttaa. Olen realistinen maailmanparantaja: mietin aina, mitä vaikutusta tällä on, mitä tällä tehdään”, Pentti kertoo. ”Suurin syy, miksi koulutan, on että siitä on aidosti hyötyä asiakkaillemme.”

Scrum Alliance antaa selkeän agendan koulutuksilleen, mutta materiaalin toimivuus ja kehittäminen ovat kouluttajan vastuulla. Myös tämä on Pentille kouluttajana tärkeä asia. Koulutusten materiaalit ovat hänen omiaan, ja hänen on helppo päivittää niitä asiakkaan tarpeisiin.

”Olin viitisen vuotta mukana Scrum Alliancessa hyväksymässä uusia kouluttajia. Scrum Alliancen motto on We Are Transforming the World of Work, yhteisössä todellakin ollaan parantamassa maailmaa”, toteaa Pentti.

Yhteisön luontainen toisinajattelija

Pentti määrittelee olevansa luontainen toisinajattelija. Ei siksi, että olisi tavan vuoksi eri mieltä, vaan siksi että kriittinen ajattelu on hänelle tärkeää. Henkeen ja vereen Scrumin periaatteisiin uskovan Pentin mukaan jatkuva kehittyminen on organisaatiolle tärkeää. Konsensuksessa mikään ei kehity, siihen tarvitaan keskustelua ja kyseenalaistamista.

”On iso ero, onko organisaatiossa innostusta vai odotellaanko eläkkeelle pääsyä. Autonomiset, itsenäiset tiimit edistävät ja tekevät asioita”, Pentti mainitsee. ”Hyvä, avoin keskustelun ja kehittämisen kulttuuri auttaa meistä jokaista jatkuvaan kehittymiseen.”

Vapaa-aikanaan Pentti juoksee. Lähes päivittäinen noin 10 kilometrin lenkki on kuulunut arkeen jo vuosikausia. Aiemmin Pentti myös osallistui ahkerasti puolimaraton-tapahtumiin. Pentti nauttii myös lukemisesta, oman bloginsa kirjoittamisesta, verkkokeskusteluihin osallistumisesta sekä politiikan ja talouden seuraamisesta. Monipuolisesti, itseään jatkuvasti kehittäen.

Katso myös muut tieturilaisten esittelyt.

Tags

Tieturilaiset