Tieturi mukana 3.12. vietettävässä Osta työtä Suomeen -päivässä

Published 1.12.2021
Reading time approx 3 min
Tieturilaiset tiimipalaverissa

Avainlippuyrityksenä Tieturi on mukana seitsemättä kertaa järjestettävässä Osta työtä Suomeen -päivässä. Tänä vuonna päivä puhuttelee suomalaisia aiempaa vahvemmin; peräti 94 prosenttia suomalaisista haluaa tukea kotimaista työllisyyttä ostamalla suomalaisia tuotteita ja palveluita. Luku on ennätyskorkealla Suomalaisen Työn Liiton tutkimusten mukaan, ja varmasti saanut vahvistusta koronan aikana. Pandemia on saanut suomalaiset ymmärtämään suomalaisen työn merkityksen.

Osta työtä Suomeen -päivän tarkoitus on pysähdyttää miettimään omia valintojaan ja niiden vaikutuksia. Tempaus haastaa ostamaan teemapäivänä vain suomalaista työtä tukevia tuotteita ja palveluita. Vaikka Suomen talouden elpyminen viime vuoden taantumasta on ennakoitua vahvempaa ja laaja-alaisempaa, talouden kehittymisen epävarmuus tuo tummia pilviä taivaallemme. Kotimarkkinoiden merkitys taloutemme perustana on suuri. Joulukaupan kulutuskysynnän kohdentaminen suomalaista työtä tukeviin tuotteisiin ja palveluihin on jokaisen suomalaisen käsissä olevaa työllisyyspolitiikkaa.

Me Tieturilla valitsimme Osta työtä Suomeen -päivään mukaan kolme hyödyllistä koulutusta:

  • Scrum Master I (SM I) -koulutuksen, jossa opit ketteryyttä (agile) Scrum-ajattelutavan kautta 2-päiväisessä työpajassa. Suorittamalla koulutuksen hyväksytysti sinusta tulee sertifioitu Professional Scrum Master I (PSM I).
  • ITIL 4 Foundation -koulutuksen, jossa käyt läpi koko ITIL sisällön kansainvälisten sertifiointivaatimusten mukaisesti. ITIL-kurssin jälkeen sinulla on ymmärrys keskeisistä ITIL-käsitteistä. Koulutus valmistaa ITIL 4 Foundation -sertifikaatin suorittamiseen. ITIL kuvaa IT-palveluiden hallintaan ja tuottamiseen liittyviä kyvykkyyksiä, jotka on koottu ja kehitetty alan parhaimmistosta.
  • Microsoft Excel perusteet -verkkokoulutuksen, jossa opit Microsoft Excelin perustoimintojen helpon ja tehokkaan käytön sekä käteviä, arkeasi helpottavia Excelin käyttövinkkejä.

Saat näistä koulutuksista 15 % alennuksen koodilla OTS2021. Lisää alennuskoodi Tieturin verkkokaupan Yhteenveto-sivulla, jolloin ostoksen loppusumma päivittyy. Koodi on voimassa 12.12.2021 asti.

”Valitessamme koulutuksia Osta työtä Suomeen -päivään painotimme yleisesti työelämän valmiuksia nostavia koulutuksia. Tarjolla olevista koulutuksista kaksi on IT-alan asiantuntijoille hyödyllisiä sertifiointikoulutuksia. Kolmas koulutus on kaikille tarpeellinen Microsoft Excel -verkkokoulutus”, kertoo Tieturin liiketoimintajohtaja Pauliina Lautanen-Nissi. ”Sitoudumme näin jälleen kerran edistämään yhteiskunnan, organisaatioiden ja yksilöiden menestystä kehittämällä työntekijöiden taitoja ja siten työhyvinvointia.”

10 euroa 10 000 työpaikkaa – pienillä valinnoilla on suuri merkitys

Jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuussa lisää suomalaisia tuotteita tai palveluita, syntyisi vuodessa 10 000 työpaikkaa. Jokaisella valinnalla on merkitys, ja pienistä puroista koostuu iso virta. Teemapäivän avulla halutaan saada kuluttajat pohtimaan kulutusvalintojaan ja kannustaa heitä valitsemaan ostoksensa suomalaista työtä ajatellen.

Tutkimustulokset tukevat ajatusta, että kuluttamisella voi vaikuttaa. Työllistävyysvaikutusten lisäksi vastuullisuus on suuri yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa tänä päivänä sekä kuluttajien, julkisten hankkijoiden että yrityshankkijoiden ostopäätöksiin. Kotimaisen tuotteen tai palvelun valitseminen on vastuullisuusteko.

”Suomalaisten tuotteiden ja palveluiden ostaminen sekä paikallisen yrittäjyyden tukeminen ovat vastuullisuustekoja. Valmistajat ja palveluiden tuottajat luovat työpaikkoja Suomeen ja vahvistavat sekä taloudellista että yhteiskunnallista hyvinvointiamme. Monelle yritykselle ja sen työntekijöille joulukaupan merkitys on keskeinen. Viisaalla ja lämminsydämisellä valinnalla voimme olla tukemassa suomalaisten työllisyyttä näinä poikkeusaikoina”, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

”Toivomme kaikkien suomalaisten tarttuvan Osta työtä Suomeen -päivän haasteeseen ja miettivän valintojansa. Jo kympillä kuussa voi vaikuttaa”, jatkaa Lausala ja kannustaa ihmisiä olemaan aktiivisia myös sosiaalisessa mediassa.

Tutkimustiedot perustuvat Taloustutkimuksen Suomalaisen Työn Liitolle toteutettuun tutkimukseen, joka toteutettiin elokuussa 2020. Siihen vastasi 1520 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista.

Tags

Tieturi