5 vinkkiä valokuvaukseen

Julkaistu 29.8.2016
Lukuaika noin 1 min

Valokuvaus saattaa kuulostaa helpolta, mutta kuinka vangitset ratkaisevan hetken kuten Henri Cartier-Bresson?

Tieturin valokuvauskouluttaja Tarmo Varmela auttaa sinut alkuun näillä 5 vinkillä. 

1. Tunne kamerasi

Kun hankkii kameran, on ensiarvoisen tärkeää tietää, mitä ominaisuuksia kamerassa on ja kuinka niitä voi parhaiten hyödyntää. Kun tekniikka on hallussa, ei kuvaustilanteessa tarvitse enää miettiä miten toimia. 

2. Valitse sopiva kuvausohjelma

Jokaisessa kamerassa on kohtuullisen suuri määrä erilaisia kuvausohjelmia. Automaattitoiminnolla saa tietysti kuvan aikaiseksi, mutta silloin kuvaajan valinnoilla on valitettavan vähän merkitystä. Kun kuvaajalla on käsitys siitä, miten eri kuvausohjelmat toimivat ja mikä on niiden vaikutus kuvaan, on mahdollista saada aikaan juuri sellainen kuva kuin haluaa.

3. Valota oikein

Valo on kuvaajan kaveri. Tasaisessa perusvalossa on helppo onnistua, mutta kun valon laatu tai määrä muuttuu olennaisesti, syntyy haasteita valotuksen onnistumiselle. Silloin on pakko tietää keinot, joiden avulla ongelmatilanteet voi ratkaista.

4. Tarkenna ja sommittele

Kun kuva on tarkennettu oikein, nousee kuvan pääkohde myös hyvin esille. Varsinkin jos haluaa käyttää kapeaa syväterävyysaluetta, tarkennuksen merkitys kasvaa olennaisesti. Myös kuvan sommittelulla voidaan korostaa kuvan pääkohdetta ja visuaalista tasapainoa. Kun sommittelun perusteet ovat hallussa, on mahdollista saada aikaan miellyttäviä kuvia.

5. Käsittele kuvat

Kun kuvat siirretään tietokoneelle, on vuorossa kuvankäsittely. Vaikka kuva näyttäisi käsittelemättömänä ihan hyvältä, voidaan kevyellä kuvankäsittelyllä saada kuvaan lisää tehoa ja näyttävyyttä. 
Käytännön opetusta valokuvaukseen Tarmon opissa saat Tieturin Valokuvaus-kurssilla. Tutustu!

Asiasanat:

Koulutus Tieturi