Kati Rissanen – tanssien uudella urapolulla

Julkaistu 28.4.2023
Lukuaika noin 2 min

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Tieturilla pitkään viihtynyt Kati Rissanen, Tieturin markkinointitiimin sisällöntuotannon asiantuntija.

Pitkäaikainen tieturilainen

Kati aloitti Tieturilla valmennusvastaavana 17 vuotta sitten. Valmennusvastaavana Kati koordinoi avointen ja asiakaskohtaisten koulutusten sujuvasta toteutuksesta aina vuoteen 2022, jolloin Kati päätti hakeutua aivan uudenlaiseen rooliin, markkinointitiimiin sisällöntuottajaksi.  Nykyisessä sisällöntuottajan roolissa Kati tuottaa Tieturin uutiskirjeitä, blogeja sekä haastatteluja.

Uudelle urapolulle tutussa työyhteisössä

Kun Tieturilla aukesi sisäiseen hakuun sisällöntuottajan paikka, Kati koki kyseisen, täysin uudenlaisen tehtävän olevan oikea suunta uralleen.

Tieturi kannustaa asiakkaidensa lisäksi myös omaa henkilöstöään elinikäiseen oppimiseen. Kehityskeskustelussa Kati päättikin ottaa härkää sarvista ja keskusteli esihenkilönsä kanssa mahdollisuudesta astua aivan uudenlaiselle urapolulle. Rohkaistuttuaan sekä esihenkilön että työystävien positiivisesta reaktiosta, Kati päätti rohkeasti hakea paikkaa ja aloittaa uudenlaisen työn oppimisen.

”Olen aina tykännyt kirjoittaa ja lukea, joten nykyinen tehtävänkuva kuulosti oikein sopivalta ja kivalta”, Kati muistelee valintaansa.

Päätöstään uudenlaisesta työstä Kati ei ole katunut. Kati nauttii uuden työn oppimisesta ja työssään parhaita puolia on kirjoittamisen luoma vapaus luoda jotakin uutta. ”Uuden luominen inspiroi”, Kati tiivistää.

Luotettu ja suvaitsevainen työystävä

Parasta Tieturilla Katista ovat ihanat kollegat ja huippu työympäristö. Kati tuo työyhteisöön huolehtivan ja kokeneen työystävän, joka tuntee jo lähes jokaisen ja tietää lähes kaiken.

Kati on arjessa kaikille avoin, avulias ja suvaitsevainen. Kollegat luottavatkin Katiin siinä määrin, että hän on ollut jo pitkään tieturilaisten edustajana työhyvinvoinnin edistämisessä.

Showtanssia ja koiran ulkoilutusta

Vastapainoa Katin arkeen tuovat tanssiharrastus sekä rakas koiransa Hilla. Tanssi on ollut aina lähellä Katin sydäntä. Showtanssi oli Katille lapsuudessa rakas harrastus ja kipinä syttyi uudelleen aikuisiällä. Katille tanssi on hyvää vastapainoa työlle. ”Se on hauskanpitoa, jossa kunto nousee samalla. Kun menet tanssisaliin, niin siellä ei voi miettiä työasioita tai muuten olet törmäyskurssilla kaverin kanssa.”

Myös Katin Hilla-koira tuo hyvää vastapainoa työarkeen. ”Kun olen etätöissä, koira kyllä huomauttaa, kun työpäivä on hyvä lopettaa. Lenkille pitää lähteä, kun kutsu käy, ja etätyöpäivän päätteeksi, ulkoilu on kuten työmatka, jossa voi pikkuhiljaa irtautua päivän töistä.” Hilla on tieturilaisillekin tuttu eläin, moni on törmännyt häneen joko toimiston käytävillä tai Teams-kokouksissa vierailevana tähtenä.

Katilla on myös kouluttajakokemusta edellisestä elämästä, sillä edelleen innokas laskettelija Kati on toiminut Levillä aikoinaan hiihto- ja lumilautailuopettajana. Eikä kipinä lasketteluun ole sammunut, sillä talvisuunnitelmiin kuuluu laskettelureissu pohjoiseen aina kun se on mahdollista.

Katso myös muut tieturilaisten esittelyt.

Asiasanat:

Tieturilaiset