Kristiina Tala – hoivahenkinen avainasiakaspäällikkö

Julkaistu 13.5.2022
Lukuaika noin 2 min

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Tieturilla pitkään viihtynyt Kristiina Tala. Kristiina on yksi Tieturin avainasiakaspäälliköistä. Hän on myös yksi niistä pitkän linjan tieturilaisista, joille Tieturin muutto Mannerheimintie 15 kampukselle heinäkuussa 2018 oli paluu juurille. Tieturin koulutuskeskus toimi Mansku 15:ssa vuosina 1994-2001.

Tieturille ensin kouluttajaksi

”Aloitin Tieturilla jo ennen kuin Tieturi nimi otettiin käyttöön julkisen nimikilpailun jälkeen”, Kristiina kertoo. ”Ensimmäinen työpaikkani Tieturilla oli kouluttajana. Ystäväni oli aloittamassa Tieturilla kouluttajana ja totesin, että voisin itsekin olla kiinnostunut kouluttamisesta.”

Tieturilla uudet kouluttajat aloittavat edelleenkin perehtymisjaksolla, osallistumalla kokeneempien kouluttajien koulutuksiin omalta aihealueeltaan. Tällä on varmistettu vankka Tieturin laatu jo vuosikymmenien ajan.

Kristiina pääsi perehtymään Tieturilla kouluttamiseen maineikkaissa puitteissa. Ensimmäinen koulutus, jota hän kuunteli, pidettiin Wihurin linnassa ja työpaikkaruokalana oli Kulosaaren kasino.

Siirtyminen myyntiin

Kristiina siirtyi kouluttajasta myyntiin kollegan jäädessä vanhempainvapaalle. Tieturin silloinen myyntijohtaja joutui käyttämään kaikki myyntitaitonsa, jotta hän sai Kristiinan vakuutettua myyntitehtävien olevan hyvä jatko uralle. Kristiina nautti kouluttamisesta; hän koki kouluttamisen auttavan asiakkaita pärjäämän työarjessa paremmin.

Tieturin hyvä edellä Kristiina otti myynnin vanhempainvapaasijaisuuden vastaan.

”Totesin pohdinnan jälkeen, että voin tulla”, muistelee Kristiina. ”Halusin kuitenkin uuteen myynnin työsopimukseen kirjattavan, että voin vuoden päästä palata kouluttajaksi.”

Paluu kouluttajaksi kuitenkin jäi. Tieturilla myyntityö on aina ollut asiakkaan auttamista. Organisaation tai yksilön kehittämistarpeiden tunnistamista, ja elinikäisen oppimisen reitin viitoittamista. Kristiina kävi työn ohella myyntikoulutuksia ja seurasi kokeneempien kollegoiden myyntityötä.

Ihmisten auttaja alusta alkaen

”Kouluttaminen ja myynti ovat molemmat tietyllä tavalla hoivaamista ja ihmisten auttamista. Olin jo pienenä kavereistani se, joka tarvittaessa poisti tikut toisten sormista”, Kristiina miettii. ”Ihmisten auttaminen on aina ollut minulle tärkeää, ja työssäni Tieturilla on aina korostunut asiakkaidemme auttaminen. Oli se sitten arjen sujuvoittamista kouluttajana tai elinikäisen oppimisen mahdollistamista myyjänä.”

Parasta Tieturilla Kristiinasta ovat mukavat, sopivasti haastavat asiakkaat sekä ihanat kollegat. Hän luotsaa isoja asiakkuuksia, joista osaan hänellä on jo vuosikymmenien suhde.

”Olen viihtynyt talossa pitkään ja nähnyt Tieturin kehityksen vuosien varrella. Tuon myyntitiimiimme yhteishenkeä ja innostusta. Vuosien varrella Tieturin matkassa on ollut pomppuja ja mutkiakin. Niinä hetkinä olen yrittänyt antaa myös muille motivaatiota jatkaa hyvää tekemistämme”, Kristiina toteaa.

Kristiinan sielu lepää mökillä meren rannalla Rauman saaristossa. Aamu-uinnit, takkatuli ja sauna auttavat irrottautumaan työstä. Kristiina on innokas liikkuja, ja hän mm. vetää lihaskuntotreenejä vapaa-ajallaan.

Katso myös muut tieturilaisten esittelyt.

Asiasanat:

Tieturilaiset