Niina Noam – asiakaskokemusta taidolla takaamassa

Julkaistu 12.9.2022
Lukuaika noin 2 min

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Niina Noam, yksi valmennusvastaavistamme.

Tieturilla jo vuosikymmenen verran

Valmennusvastaavana Niina huolehtii Tieturin avointen ja asiakaskohtaisten koulutusten sujuvasta toteutuksesta. Hän hoitaa kaikki koulutuksiin liittyvät käytännön asiat ja varmistaa, että asiakaskokemus on paras mahdollinen.

Niina aloitti Tieturilla valmennusvastaavana 11 vuotta sitten. Alun perin hän suoritti opintoihin liittyvän harjoittelun Tieturilla, jäi hetkeksi töihin ja siirtyi sitten muualle. Kun Tieturilla etsittiin valmennusvastaavaa, Niina haki tehtävää. Hän aloitti vuonna 2011 ja on siitä lähtien ollut tärkeä osa valmennusvastaavien tiimiä.

Monipuolinen toimenkuva, vahvaa osaamista

Puolet Niinan työajasta on päivittäisten rutiinien hoitamista, puolet vaihtelevasti erilaisten tilanteiden selvittelyä.

”Työhöni kuuluu paljon rutiinitehtäviä, mutta se on silti todella vaihtelevaa”, Niina kertoo. ”Päivään kuuluu usein muutakin kuin sitä, mitä olen alun perin suunnitellut. Työ on todella monipuolista ja vaihtelevaa, tylsää ei tule koskaan.”

Tieturin valikoimissa on yli 1000 erilaista koulutuskokonaisuutta. Valmennusvastaavan työ vaatii laajalti tietoa, taitoa ja hallinnointikykyä.

”Valmennusvastaavan työ vaatii jatkuvaa priorisointia, asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen. Vuosien saatossa olen oppinut hyvin asettelemaan kiireellisiä ja tärkeitä asioita perustyön lomaan. Nautin paljon myös tästä osasta työtäni”, Niina toteaa.

Jatkuvaa kehittämistä ja hyviä työkavereita

”Meitä valmennusvastaavia on tällä hetkellä neljä. Tiimimme kehittää koko ajan työn ohella prosesseja, työtapoja ja työkaluja”, Niina jatkaa. ”Yritämme jatkuvasti löytää paremman tavan tehdä työtämme. Olen ylpeä meistä tiiminä, kehitystyö tulee meiltä luontaisesti.”

Työkaverit ovat Niinalle tärkeä osa työssä viihtymistä. ”Meillä on todella rento ja mukava ilmapiiri. Asenteena on, ettei tyhmiä kysymyksiä ole. Toisia autetaan ja neuvotaan mielellään.”

Niina saa muilta kehuja kyvystään olla rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa. Olipa selvitettävänä mikä tahansa asia, Niina hoitaa sen ammattitaidolla, ystävällisesti ja rauhallisena.

Joogaa ja koiran ulkoilutusta

Vapaa-ajallaan Niinan aika kuluu perheen parissa ja koiran kanssa ulkoillen. Päivän aikana kertyy reilusti kilometrejä kävelylenkeillä. Koiraa ulkoiluttaessa ehtii hyvin myös kuuntelemaan podcasteja ja kirjoja.

Niina harrastaa aktiivisesti myös joogaa. Se varmistaa, että toimistyöläisen niska pysyy kunnossa.

Katso myös muut tieturilaisten esittelyt.

Asiasanat:

Tieturilaiset

Aiheeseen liittyvät blogit:

Blogi 17.4.2024

Oppimisstrategiat työelämässä – Miten tuet henkilöstön osaamisen kehittymistä ja innovointia?

Lue lisää