Hakutulokset sanalle: esittelyvuorossa

Pentti Virtanen – realistinen maailmanparantaja

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on jo kohta 20 vuotta Tieturilla viihtynyt seniorikonsultti Pentti Virtanen. Pentti on tietojenkäsittelytieteen tohtori, joka ennätti olemaan kahden vuosikymmenen ajan asiantuntijana ja tiiminvetäjänä ohjelmistoprojekteissa ennen Tieturille siirtymistään. ”Väitöskirjani oli valmistumassa ja pohdin, että mitä haluaisin seuraavaksi tehdä urallani. Samaan aikaan …

Emilia Hämäläinen – Tieturin vahvaa punaista on helppo edustaa

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Emilia Hämäläinen, yksi neljästä koulutusmyyjästämme. Asiakkaiden palaute positiivista Emilia on ollut tieturilainen jo vuodesta 2015, mutta jo sitä ennen konserni oli hänelle tuttu edellisen työpaikan kautta. ”Olen siis ollut täällä jo seitsemän vuotta, ja aika on mennyt todella nopeasti. …

Kati Rissanen – tanssien uudella urapolulla

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Tieturilla pitkään viihtynyt Kati Rissanen, Tieturin markkinointitiimin sisällöntuotannon asiantuntija. Pitkäaikainen tieturilainen Kati aloitti Tieturilla valmennusvastaavana 17 vuotta sitten. Valmennusvastaavana Kati koordinoi avointen ja asiakaskohtaisten koulutusten sujuvasta toteutuksesta aina vuoteen 2022, jolloin Kati päätti hakeutua aivan uudenlaiseen rooliin, markkinointitiimiin sisällöntuottajaksi.  …

Joonas Laakso – videokuvaaja unelma-ammatissaan

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Joonas Laakso, Tieturin markkinointitiimin verkkosisällön asiantuntija. Joonas aloitti Tieturissa 2019 videotuotantotiimissä harjoittelijana ja jäi sille tielle. Joonaksen työnkuva on erittäin monipuolinen, siihen kuuluu mm. webinaarien kuvaus, videotuotanto ja verkkokoulutusten rakentaminen ja hallinnointi. Joonas tuottaa myös Tieturin sisaryhtiön MIFin markkinointivideoita …

Anne Laurell – neulova taloushallinnon ammattilainen

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Anne Laurell, Tieturin talous- ja HR-ammattilainen. Anne tuli Tieturille vuonna 1997 ystävän pyynnöstä väliaikaiseksi avuksi talousosastolle, mutta työsuhde onkin jatkunut tähän päivään asti. Anne on yksi Tieturin pitkäaikaisimmista työntekijöistä. Anne toimii Tieturilla talouspäällikkönä ja hänen vastuullaan on myös HR-asiat. …

Tuuli Pesonen – ketterä elokuvapelaaja

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Tuuli Pesonen, yksi seniorikonsulteistamme. Scrum masterista kouluttajaksi Tuuli aloitti tammikuussa 2023 Tieturilla seniorikonsulttina. Hän on mm. sertifioitu SAFe Program Consultant ja Certified Scrum Professional, mutta myös fasilitointi ja leanin periaatteet ovat hänen vahvoja osaamisalueitaan. Tuulilla on yli 10 vuoden …

Merja Broström-Hujanen – tiimihenkeä arvostava majakkabongari

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on yksi valmennusvastaavistamme, Merja Broström-Hujanen. Koulutusten sujuvoittaja Merja toimii valmennusvastaavana myyjän, asiakkaan ja kouluttajan kontaktina avointen sekä yrityskohtaisten koulutusten saralla. Hän koordinoi koulutusten sujuvuutta ja infoa eri osapuolten välillä.  Tieturi oli Merjalle ennestään tuttu vuosien takaa vakaana koulutusten tarjoajana ja …

Jani Tuuri – utelias generalisti palveluammatissa

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on tuoteryhmäpäällikkö, team lead Jani Tuuri, joka pitää paljon monipuolisesta työnkuvastaan, ja tuntee olevansa palveluammatissa. Jani on työskennellyt Tieturissa vuodesta 2015 lähtien, ja työn sisältö on muuttunut ajan myötä. Nyt tuoteryhmäpäällikkönä ja tiiminvetäjänä työnkuva on hyvin monipuolinen, ja sitä myötä …

Joop Tenhunen – uusista asioista innostuja

Tieturin sydän ovat Tieturin koulutuksen asiantuntijat sekä kouluttajamme. Tänään esittelyvuorossa on Joop Tenhunen, yksi tuoteryhmäpäälliköistä. Hän innostuu helposti uusista projekteista työssä ja harrastuksista vapaa-ajalla. Joop on työskennellyt Tieturissa kolmisen vuotta, ja jo sitä ennen saman konsernin kansainvälisen koulutusviennin parissa. Alun perin hän tuli konserniin projektiassistentiksi vajaa viisi vuotta sitten, ja …