Koulutus

Digitaidot ovat uusi kansalaistaito

Pauliina Lautanen-Nissi

Digitaidoille on tarvetta, kun palvelut, tieto, asioiden hoitaminen ja viihde ovat siirtyneet pitkälti digitaalisiksi. Digitaidot tarkoittavat kykyä käyttää digitaalisia laitteita ja palveluita sekä ymmärtää niiden taustalla olevaa toimintalogiikkaa. Myös ongelmanratkaisutaidot ja kyky löytää tietoa lasketaan digitaidoiksi. Koska lähes kaikki on nykyään digitaalista, on erittäin tärkeää huolehtia digitaitojen elinikäisestä oppimisesta ja siitä, että kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet käyttää digitaalisia palveluita.

Aihe on erittäin ajankohtainen, joten digitaitoja pohditaan laajalti valtiohallinnossakin. Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämä Suomidigi-palvelu pureutuu aiheeseen mm. tuottamalla tietoa ja tapahtumia digitaidoista ja niiden kehittämisestä. Yksi tapahtumista on pyöreän pöydän keskustelu, jossa noin 50 digitaitojen ja -osaamisen asiantuntijaa kokoontuu keskustelemaan tavoitteenaan ymmärtää, millainen on ihmisten digitaitojen oppimispolku läpi koko elämän.

Digitaitojen kehittäminen on elinikäinen prosessi

Viimeisimmässä pyöreän pöydän keskustelussa todettiin, etteivät digitaidot ole riippuvaisia iästä. Ihmiset ovat päässeet digitalisaation kelkkaan elämänsä eri vaiheissa, mikä selittää pitkälti sen, millä tasolla ja millaisia henkilön digitaidot ovat.

Vastuu digitaitojen oppimisesta jakaantuu yksilöille, yhteisöille, yhteiskunnalle ja organisaatiolle. Digitaitojen, kuten kaiken muunkin, oppiminen on pitkälti kiinni motivaatiosta. Ihmisiä tuleekin kannustaa kaikissa ikävaiheissa digitaitojen oppimiseen ja digitaalisten palveluiden käyttöön.

Lapsia ja nuoria kutsutaan diginatiiveiksi, koska he ovat eläneet koko ikänsä digitalisaation keskellä. Kaikki lapset ja nuoret eivät kuitenkaan ole samalla tasolla digitaidoissaan. Kodilla, päiväkodeilla ja kouluilla on suuri vaikutus siihen, miten hyvin lapset omaksuvat digitaitoja. Vanhempien taidot ja käytettävissä olevat laitteet vaikuttavat siihen, kuinka hyvät digitaaliset valmiudet lapsilla on kouluun mennessään. Myös koulujen resurssit digitaitojen edistämiseen voivat vaihdella niin laitekannan, osaamisen kuin asenteidenkin suhteen.

Lapsille on oleellisinta oppia turvallinen digipalveluiden käyttö. Nuorten kohdalla korostuu medialukutaidon, tietoturvan ja yksityisyydensuojan parempi osaaminen, jotta turvallinen digipalveluiden käyttö toteutuu heidänkin osallaan.

Aikuisilla oma motivaatio, asenne ja työtehtävät vaikuttavat valtavasti siihen, millä tasolla digitaidot ovat. Olennaista aikuisten digitaitojen ylläpidossa ja kehittämisessä onkin jatkuvan oppimisen kyvyn ja halun säilyttäminen.

Työelämässä tulisi edistää kulttuuria, jossa on hyväksyttyä ja suotavaa pyytää apua teknologisiin haasteisiin. Myös uuden oppimista tulisi tukea niin, että se koetaan innostavana ja kiinnostavana eikä lisäkuormitusta tuottavana. Oleellisista on korostaa digitaitojen hyötyjä ja madaltaa elinikäisen oppimisen kynnystä.

Ikääntyneiden digitaidot vaihtelevat erittäin paljon. Suurimpana haasteena on löytää tarvittaessa tukea digitaitojen kehittämiseen. Yhteiskunnan tulisikin järjestää edullista ja helposti saatavilla olevaa tukea ikäihmisille.  

Digitaidot kuuluvat kaikille

Digitaidot ovat Suomessa keskimäärin hyvällä tasolla niin teknisen osaamisen kuin digitaalisessa ympäristössä toimimisen suhteen. Digitaitojen hankkiminen ja digitaaliseen yhteiskuntaan kuuluminen on kuitenkin Suomessakin monelle haastavaa mm. taloudellisista syistä.

Yhteiskunnan eri tasoilla onkin erittäin tärkeää pohtia, miten voidaan varmistaa kaikkien riittävät digitaidot. Puutteelliset digitaidot johtavat elämänlaadun ja toimintamahdollisuuksien heikkenemiseen ja pahimmillaan jopa yhteiskunnasta syrjäytymiseen.

Tieturi on kehittänyt ja opettanut digitaitoja lähes neljäkymmentä vuotta suomalaisien yrityksien ja organisaatioiden henkilökunnalle. Meille on tärkeää olla asiakkaidemme kumppanina elinikäisen oppimisen matkalla.

Lähde: VM Digitaitojen oppiminen on jatkuva prosessi, jota yhteiskunnan eri toimijoiden tulee tukea

Tutustu Tieturin koulutuksiin

Tietoa kirjoittajasta:
Pauliina Lautanen-Nissi
Asiasanat: digitalisaatio, digitaidot