Prosessit

Tehoa työhön vakioiduilla prosesseilla

Prosessit

Prosessit ovat nykyään työelämän vakiotoimintaa. Lähes kaikki toiminta tapahtuu nykyään prosesseina eli toimintatapoina, joiden avulla syntyy lisäarvoa tuottavia ennakoitavuutta, laatua, tuloksia ja vaikutuksia. Prosesseissa on selvä alku ja loppu, ja ne toistuvat aina samanlaisina, joten on hyvä miettiä miten ne tehdään tehokkaalla ja vakioidulla tavalla.

Prosessityöskentelyn periaatteet, käytännöt ja työkalut

Prosessikehitystä voi miettiä usealta eri tasolta. Ylätasolla voidaan käsitellä yhtä tämän päivän kuuminta trendiä, palvelumuotoilua (service design), sillä lähes kaikissa organisaatioissa mietitään, mitä uutta palvelua he voisivat tarjota asiakkailleen. Palvelumuotoilun valtaisa suosio johtuu siitä, palveluissa asuu raha – etenkin kun ne ovat asiakaslähtöisesti suunniteltuja ja toteutettuja.

Muotoilun jälkeen kannattaa tuotteistaa palvelu. Näin siitä saadaan paketti, joka asiakkaan on mahdollisimman helppoa ymmärtää ja ostaa. Tuotteistuksen jälkeen on myös helpompi hinnoitella palvelu.

Tuotteistuksen ja hinnoittelun jälkeen pohditaan, kuinka palvelu saadaan tuotettua. Tässä vaiheessa aletaankin pohtia uudelleen omia prosesseja ja mahdollisesti uusien prosessien kehittämistä. Valikoimistamme löydät hyvän koulutuksen liiketoimintalähtöiseen prosessien kehittämiseen.

Uudet ja vanhoista paremmiksi hiotut prosessit on hyvä mallintaa selkeästi, että ne voidaan toistaa tasalaatuisesti. Hyvä mallinnos tehostaa toimintaa organisaation sisällä ja etenkin, kun prosessi annetaan alihankkijalle hoidettavaksi. Prosessien mallintaminen -koulutuksessamme saat hyvät eväät prosessien mallintamiseen ja siten tehokkuuden ja ketteryyden parantamiseen.

Mallinnetut prosessit on hyvä piirtää lopuksi sähköiseen muotoon. Tähän työhön sopii Microsoft Vision, jonka käyttöön saat meiltä koulutusta niin perus- kuin jatkotasolla.

1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
modal close image
modal header

Pirteää joulunodotusta!

smoothie